Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Etelä-Savon lapset rokotetaan valtakunnan tasoa paremmin

Pikkulapsille suunnattuja rokotteita annetaan prosentuaalisesti maan keskiarvoa enemmän. Ainoastaan rotavirusrokotteen kattavuus on valtakunnallista keskiarvoa marginaalisesti pienempi.

rokotus vauvan olkavarteen
Vaikka joidenkin rokotteiden kattavuuksissa on pientä laskua, pikkulasten rokotuskattavuus Suomessa on THL:n tilastojen mukaan hyvällä tasolla. Kuvituskuva. Kuva: Shutterstock
  • Henni Jokinen
  • Milka Krogerus

Lasten rokotusohjelmaan kuuluvien rokotusten kattavuus on Etelä-Savossa valtakunnan tasoa parempi.

Valtakunnallisesti esimerkiksi muun muassa hinkuyskältä viitosrokotteen rokotekattavuus on 97 prosenttia. Etelä-Savossa luku on 98,7.

Vuonna 2020 syntyneistä eteläsavolaisista vesirokkorokotteen on saanut yli 89 prosenttia, kun valtakunnallinen keskiarvo on yli kolme prosenttiyksikköä pienempi.

Etelä-Savon alueella tuhkarokolta suojaava MPR-rokotteen on saanut yli 95 prosenttia ikäluokasta, mikä sekin on enemmän kuin valtakunnan keskiarvo.

Valtakunnallisella tasolla MPR-rokotuskattavuus on ollut viimeisinä vuosina hitaassa laskussa. THL:n asiantuntijalääkäri Anniina Virkku kertoo THL:n tiedotteessa, että lasku voi selittyä yksinkertaisesti tiedonsiirron puutteilla, mutta syitä selvitetään yhdessä hyvinvointialueiden kanssa.

Ainoastaan rotavirusrokotteen kattavuus on Etelä-Savossa valtakunnallista keskiarvoa marginaalisesti pienempi.