Uuden maakotkan pesän löytäjä saa satasen palkkion Metsähallitukselta, Pirkanmaalla pesintä on yhä harvinaisuus

Ilmojen valtiaan lisääntymispaikat halutaan tietoon muun muassa kannan kehityksen seuraamisen takia. Löydöstä on parempi olla hiiskumatta muille, sillä ihailijatkin voivat häiritä lintuja.

Maakotka istuu puussa
Maakotkia ei näkynyt Pirkanmaalla vuosikymmeniin, kunnes vuonna 2012 Virroilta varmistui pesintä. Kuva: Antti Eintola / Yle
  • Jouni Tanninen

Uuden maakotkan pesän löytäjä saa Metsähallitukselta palkkion tulevanakin kesänä. Uudesta, aiemmin löytämättömästä pesästä maksetaan siitä ilmoittavalle sadan euron palkkio.

Pirkanmaalla maakotka ei ollut pesinyt vuosikymmeniin, kunnes vuonna 2012 pesintä varmistui alueen pohjoisosissa Virroilla.

Rauhoitus ja vainon loppuminen ovat vaikuttaneet maakotkien määrään positiivisesti. Silti maakotkaa uhkaa edelleen esimerkiksi elinympäristöjen tuhoutuminen.

Merikotka on sitä vastoin yleistynyt niin, että palkkion saa vain poronhoitoalueelta löydetystä uudesta pesästä.

Vuodesta 2012 lähtien löytöpalkkio on maksettu kaikkiaan yli 200 ilmoitetusta maa- ja merikotkan pesästä.

Lähes kaikissa jo tunnetuissa Metsähallituksen mailla olevissa pesissä on numeroitu pesäkyltti, mutta muutama tunnettu pesä on vailla kylttiä.

Pesistä pyydetään ilmoittamaan Metsähallitukseen Stefan Siivoselle sähköpostilla stefan.siivonen(at)metsa.fi tai puhelimitse 040 820 3832.

Ilmoituksesta tulee käydä ilmi ilmoituksen tekijän nimi ja yhteystiedot, kunta ja paikannimi sekä pesän koordinaatit, jos mahdollista. Metsähallitus tarkastaa ilmoitetut pesät ennen palkkion maksamista.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.