– Ai minäkö olen siinä tutkinnanjohtajana?
Näin vastasi poliisi, kun soitin hänelle toiveissa saada lisätietoa katoamistapauksen tutkinnasta.
Keräsimme tietoja vuosina 1990–2022 kadonneeksi jääneistä ja kokosimme heidän tarinansa kartalle. Juttua tehdessä olin yhteydessä kymmenien tutkinnanjohtajien kanssa. Osa luetteli itsellään tutkinnassa olevien tapausten yksityiskohdat ulkomuistista. Moni kaivoi tiedot arkistoista ja kertoi sen, mitä kirjauksista löytyi. Osa ei vastannut mitään.
Alun kysymys jäi onneksi yksittäiseksi.
Kadonneet ovat vain pieni osa poliisin tehtävistä. Tietyissä tilanteissa etsinnät voidaan aloittaa heti. Mutta kun joku on kadonnut 20 vuotta sitten, ei asia ole yhtä kiireinen. Kadonneet eivät pidä itsestään ääntä, eivät huutele. Tutkinnanjohtajat vaihtuvat. Ilmoitukset hautautuvat arkistoihin.
Kadonneiden taustoja tutkiessa selvisi, että valitettavan monella ei ole ketään, joka heitä kaipaisi. Siitä syystä katoaminen on voitu huomata pahimmillaan vuosikymmenten päästä.
Näin kävi esimerkiksi 42-vuotiaan Ritva Tamsin kohdalla. Vuonna 2013 poliisi sai tehtävän toimittaa Tamsille kirje, joka ei ollut mennyt perille. Poliisi meni Tamsin oletetulle kotitalolle todetakseen, että talo oli purettu. Selvisi, että naisen yhteydenpito lähiomaisiin oli katkennut parikymmentä vuotta aiemmin. Hänen pääteltiin kadonneen mahdollisesti Pihtiputaalta vuosien 1991–2000 välisenä aikana.
Kaikki kadonneet eivät ole KRP:n listalla
Joitain kadonneista etsitään enemmän, joitain vähemmän.
Jos ihmisen on nähty hyppäävään hyiseen mereen, ei paljoa ole välttämättä tehtävissä. Epäiltyihin henkirikostapauksiin poliisilla on luonnollisesti enemmän resursseja käytettävissä. Joitain kadonneita, joiden ei uskota joutuneen rikoksen uhriksi, etsitään yhä. Useitakin vuosia sitten kadonneita etsitään jälleen tänä keväänä lumien sulettua.
Jotta ihmisiä voidaan etsiä, tulee viranomaisilla olla ajantasainen tieto kadonneista. Sellaista ylläpitää keskusrikospoliisi (KRP).
Juttua tehdessä selvisi, ettei lista ole täydellinen. Listassa oli useita henkilöitä, jotka olivat jo löytyneet. Osa elossa, osa kuolleina. Siitä, että KRP:n tiedoissa on ihmisiä, jotka ovat jo löytyneet, on tuskin suurta haittaa.
Huolestuttavampaa on se, että listasta puuttui useita kadonneita.
Tämän huomasimme, kun teimme omaa listaa kadonneista mediatietojen perusteella. Löysimme artikkeleita ihmisistä, joiden löytymisestä ei ole uutisoitu, mutta heitä ei myöskään löytynyt KRP:n listasta.
Melko tunnettujakin katoamistapauksia puuttui. Yksi esimerkki tästä on Riihimäeltä vuosituhannen taitteessa kadonnut 33-vuotias Ismo Kumpulainen. Kumpulaisesta on uutisoitu laajasti vuosien varrella.
Syitä siihen, miksi KRP:n listasta ei kaikkia löydy, on muutamia.
Tieto ei aina liiku poliisilaitosten ja KRP:n välillä nopeasti, poliisin kirjaustavoissa voi olla eroja ja mukana lienee myös näppäilyvirheitä. Mikäli tapauksesta jää jostain syystä kirjaamatta katoamisilmoitus, ei se välttämättä koskaan siirry KRP:n listalle. Näin voi olla esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa epäillään alusta saakka henkirikosta.
KRP:n listasta löytyi myös henkilöitä, joita poliisilaitokset eivät löytäneet omista tiedoistaan. Selitys myös tälle on kirjauserot.
Elämäntarinoita on yhtä monta kuin kadonneita. On perheenisiä ja -äitejä, opiskelijoita, työssäkäyviä, työttömiä, vanhuksia, sairauksista kärsiviä ja rikosten uhreja. He ovat kadonneet kotoaan, työmatkalla, kalareissulla, lenkillä ja ravintolaillan jälkeen. Toisin sanoen sinä tai minä, voimme kadota missä vain, milloin vain.
Isolla osalla kadonneista on joku, joka kaipaa ja muistaa. Heille kadonnut on rakas ja tärkeä, ei vain numerosarja poliisin tai toimittajan tietokoneen näytöllä.
Jokaisella pitäisi olla oikeus luottaa siihen, että mikäli katoaa, olisi siitä viranomaisilla tieto. Siitä riippumatta, millainen kadonneen tarina on tai millaiset poliisin työtavat tai työmäärä ovat.
Kirjoittaja on Yle Tampereen rikos- ja oikeustoimittaja.
Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta lauantaihin 8.4. saakka!