Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo aloittaa hallitustunnustelut loppuviikolla. Käytännössä vaalivoittaja kokoomus tarvitsee hallituspohjaan toisen suuren puolueen: perussuomalaiset tai SDP:n.
Maahanmuutosta odotetaan yhtä eniten jakavaa kysymystä kokoomuksen ja perussuomalaisten välille.
Vertasimme Ylen vaalikoneeseen annettujen vastausten perusteella, kuinka kaukana puolueiden uudet kansanedustajat ovat maahanmuuttokysymyksissä.
Vaalikoneessa esitettiin kolme maahanmuuttoon liittyvää väitettä, jotka käymme läpi tässä jutussa.
Työperäinen maahanmuutto erottaa kokoomusta ja perussuomalaisia
Vastauksista selviää, että kokoomuksen ja perussuomalaisten uudet kansanedustajat ovat varsin eri linjoilla maahanmuuttokysymyksistä. Esimerkiksi työperäinen maahanmuutto erottaa selvästi kokoomusta ja perussuomalaisia.
Kokoomuksen kansanedustajista kaikki yhtä lukuun ottamatta jakavat näkemyksen, että työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi.
Tätä mieltä on myös puheenjohtaja Orpo.
– On selvää, että meillä ei riitä väkimäärä huolehtimaan ikääntyvästä väestöstämme. Suomessa on tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa valtava työvoimapula. Tarvitsemme ahkeria, työhön valmiita osaajia ja julkista sektoria sekä kansantaloutta hyödyttävää maahanmuuttoa myös ulkomailta, hän sanoo vaalikonevastauksessaan.
Perussuomalaisten kansanedustajista valtaosa katsoo, että työperäistä maahanmuuttoa ei tarvita hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi.
– Perussuomalaisille käy sellainen koulutettujen osaajien maahanmuutto, joka hyödyttää maatamme. Toisin sanoen ihminen tulee palkallaan toimeen, maksaa veroja, integroituu yhteiskuntaan. Sosiaaliturvaan nojaavaa maahanmuuttoa EU:n ulkopuolelta emme kannata, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra perustelee vaalikoneessa.
Kokoomus on kysymyksessä lähempänä SDP:tä, jonka uusista kansanedustajista kaikki vannovat työperäisen maahanmuuton nimeen.
Kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta niin ikään eri näkemykset
Kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemykset eroavat selvästi myös kysymyksessä kiintiöpakolaisista.
Perussuomalaisten uusista kansanedustajista kaikki ovat sitä mieltä, että Suomen pitää vastaanottaa nykyistä vähemmän kiintiöpakolaisia pakolaisleireiltä.
Kokoomuksen kansanedustajista taas valtaosa ei vähentäisi kiintiöpakolaisten määrää. Myös SDP:n kansanedustajista lähes kaikki ovat sitä mieltä, että kiintiöpakolaisten vastaanottamista ei pidä vähentää.
– Suomen tulee toimia osana monenkeskistä sääntöpohjaista järjestelmää. Tähän kuuluu myös pakolaisten vastaanottoon liittyvistä kansainvälisistä sitoumuksista kiinni pitäminen, sanoo SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin vaalikonevastauksessaan.
SDP ja perussuomalaiset löytävät yhteisen sävelen saatavuusharkinnassa
Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannat eroavat myös saatavuusharkinnassa. Saatavuusharkinnalla tarkoitetaan sitä, että kun EU:n ulkopuolelta tuleva työntekijä hakee oleskelulupaa Suomesta, TE-toimisto selvittää, olisiko avoinna olevaan paikkaan jo tarjolla työntekijää kotimaasta.
SDP ja perussuomalaiset löytävät kysymyksessä yhteisen sävelen, sillä ne vastustavat saatavuusharkinnasta luopumista.
Kokoomuksen uudet kansanedustajat katsovat, että yrityksillä pitää olla vapaus palkata työntekijöitä EU:n ulkopuolelta ilman saatavuusharkintaa.
– Saatavuusharkinta on haitallinen jäänne tunkkaiselta suljetun talouden ajalta. Suomen pitäisi lähettää maailmalle täysin päinvastainen viesti: tervetuloa tänne rakentamaan omaa työuraa ja koko yhteiskunnan tulevaisuutta, perustelee kokoomuksen varapuheenjohtaja Elina Valtonen.