Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Petri Vilén on pelannut lähes 40 vuotta Super Mariota

Tasoloikka, tunnistettavat hahmot – etenkin se viiksekäs putkimies. Mario-peli lumoaa edelleen nostalgiallaan. Vaikka hahmot pysyvät, pelit kuitenkin kehittyvät.

  • Jere Sanaksenaho
  • Kalle Mäkelä

Nostalgian kaipuu pitää viihdemaailman suosikit pinnalla vuodesta toiseen.

Varsinkin 1980- ja 1990-lukujen suosituista elokuvista, tv-sarjoista, leluista ja videopeleistä on viime vuosina julkaistu ahkerasti uusia versioita.

Viime vuonna Suomen ylivoimaisesti katsotuin elokuva oli Top Gun: Maverick, joka keräsi yli 436 000 katsojaa.

Yksi tämän vuoden leffahiteistä on vanhoista Nintendo-peleistä ammentava Super Mario Bros. -elokuva, joka sai ensi-iltansa Suomessa kiirastorstaina 6.4. Viiden ensimmäisen päivän aikana sen oli nähnyt lähes 80 000 katsojaa.

Kaksi animaatiohahmoa seisoo vierekkäin. Toisella on vihreä lippis ja toisella punainen, molemmilla on viikset.
Mario ja hänen veljensä Luigi tähdittävät uutta Super Mario Bros -elokuvaa. Kuva: LANDMARK MEDIA / Alamy/All Over Press

Miksi Mario on edelleen pop?

Turkulaiselle videopeliharrastajalle Petri Vilénille Mario on yksi viihdemaailman tärkeimmistä hahmoista. Lapsena hän luki Nintendo-lehtiä kikkojen ja vinkkien toivossa.

Oppeja hän hyödyntää edelleen samojen pelien kanssa.

– Nintendo on onnistunut tosi hyvin uudistamaan Mariota. Pelit eivät ole jääneet toistamaan itseään.

Tuttu perusmekaniikka on taustalla ja kaikki perustuu tietynlaiseen tunnistettavuuteen.

– Se on se tasoloikka ja tunnistettavat hahmot. Samat hahmot toistuvat, mutta pelin maailmat muuttuvat ja asioita viedään pidemmälle, Vilén sanoo.

Mies esittelee kameralle Super Mario 3 -pelin koteloa.
Kun Super Mario Bros. 3 -pelin mainoksia alkoi näkyä Suomessa, Petri Vilén nauhoitti niitä VHS-kasetille. Kuva: Kalle Mäkelä / Yle

Aluksi mustavalkoisena ilman ääniä

Nintendon Amerikan-toimiston vuokraisännän Mario Segalen mukaan nimetty viiksekäs putkimies teki lähtemättömän vaikutuksen Viléniin 1980-luvulla.

Naapurissa asuneen kaverin isä oli tuonut Yhdysvalloista NESsin, eli Nintendo Entertainment Systemin, Nintendon 8-bittisen videopelikonsolin.

Pikku-Petrin maailma räjähti.

Konsolia ei silloin vielä ollut Suomen markkinoilla myynnissä tai vuokrattavana.

– Pelattiin ”jenkkinessillä” Super Mariota. Siinä eivät toimineet äänet ja kuvakin oli mustavalkoinen. Se oli silti mullistava kokemus. Muistan huikeuden edelleen. Myöhemmin vuokrasin eurooppalaisen NESsin ja ihmettelin, että mitä hittoa tässä on värejä ja musiikkia, Vilén sanoo.

"Super Mario mullisti kaiken!" – peliharrastaja Petri Vilénin perheessä fanitetaan peli-ikonia jo toisessa sukupolvessa
Toimittaja Kalle Mäkelä tarttui Nintendo-ohjaimeen, ja istui alas peliharrastaja Petri Vilénin kanssa Super Mario 3:n ääreen.

Mario-nostalgikot jakavat intoaan muille

Miksi nelisenkymmentä vuotta sitten ensiesiintyneet hävittäjälentäjät ja putkimiehet kiehtovat meitä edelleen?

– Tutkimusten mukaan ilmiön taustalla on muun muassa se, että retrotuotteet tuovat käyttäjälleen turvallisuuden ja pysyvyyden tunteita. Lisäksi takavuosien suosikit nousevat pinnalle yhä uudelleen niin sanotun ylisukupolvisen harrastamisen myötä.

Näin sanoo Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen.

Pikselikuvassa näkyy, miten viiksekäs ja lippalakkinen mies juoksee rakennustelineitä ylöspäin. Niiden huipulla odottaa pinkkiin mekkoon pukeutunut nainen ja iso gorilla.
Mario, silloinen Jumpman, teki ensiesiintymisensä Donkey Kong -hallipelissä, joka julkaistiin Japanissa 1981.

Suomisen mukaan esimerkiksi Mario on tietyn ikäisille nostalginen kokemus ja omaa innostusta halutaan jakaa muille.

– Mario-peleihin tottuneet vanhemmat ajattelevat sen olevan luotettava ja hyvin toimiva peli, joka on myös sisällöllisesti sopiva tietynikäisille. Sitä sitten esitellään omille lapsille ja myös pelataan yhdessä, Suominen toteaa.

Digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suomisen kertoo miksi Super Mario on edelleen monille tärkeä hahmo
Digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suomisen kertoo miksi Super Mario on edelleen monille tärkeä hahmo

Vilénin perheessä liput uuteen Mario-elokuvaan ostettiin jo hyvissä ajoin ja elokuvan trailereita on katsottu vähintään tuntikaupalla.

Millaisin odotuksin elokuvateatteriin astellaan?

– En tule pettymään, Vilén sanoo.