Kainuun prikaati Kajaanissa ja Jääkäriprikaati Sodankylässä pääsevät pian aiempaa suorituskykyisemmille suksille.
Kotimaiset yritykset Kiteen suksi ja Peltonen voittivat Naton hankinta- ja logistiikkaviraston NSPA:n 11 miljoonan euron arvoisen hiihtovälineiden kilpailutuksen.
Hankinnan arvo voi vielä kasvaa, koska NSPA:n puitesopimukset mahdollistavat myös muiden maiden osallistumisen hankintaan vuosina 2023–2025.
Nyt realisoituvan hankinnan arvonlisäverollinen yhteisarvo on lähes kolme miljoonaa euroa. Sen myötä Kiteen suksi toimittaa sukset ja siteet sekä Peltonen sauvat 8 000:n suksipariin. Kuusamon Uistin toimii hankinnassa alihankkijana Kiteen Sukselle eli KSF Sportille.
Kiteen Suksen toimitusjohtaja on entinen huippuhiihtäjä Harri Kirvesniemi.
Hiihtovälinehankinnan työllistävä vaikutus Suomessa on noin 20 henkilötyövuotta.
Jalkaväen tarkastaja eversti Juhana Skyttä kertoo, että nyt hankittavat hiihtovälineet toimivat pohjoisen vaativissa olosuhteissa.
Suksen pitää kantaa aiempaa paremmin, sillä varusteet painavat enemmän. Sen vuoksi suksen muoto on aiemman tasalevyisen sijaan tiimalasin mallinen, jolloin se kulkee lumessa paremmin ja tuo joukoille lisää suorituskykyä.
– Uusia suksia voidaan käyttää kaikilla sotilasjalkineilla, kun nykyisin käytössä olevien suksien siteet vaativat käyttäjältään talvikumisaappaat, Skyttä summaa.
Suomalaisilla yrityksillä on ollut mahdollisuus osallistua Naton kilpailutuksiin aiemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun suomalaiset yritykset voittivat miljoonien eurojen arvoisen kilpailutuksen.
Puolustusvoimat on puolestaan hankkinut NSPA:n kautta muun muassa kypäriä ja naamareita.
- Alla olevalta videolta näet, kuinka nykyisillä inttisuksilla onnistuu 360:
Mita ajatuksia juttu herättää? Aiheesta voi keskustella 14. huhtikuuta kello 23 asti.
Juttuun lisätty 13. huhtikuuta kello 18.07 tieto Harri Kirvesniemen osalisuudesta suksikauppoihin.