NAIROBI, KENIA Homoseksuaaliset teot ovat jo tällä hetkellä rikollisia noin 30 Afrikan maassa. Etenkin mantereen keskiosan kristillisellä vyöhykkeellä suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on koko 2000-luvun ajan ollut erittäin kielteistä.
Nyt Uganda, Ghana ja Kenia ovat viemässä seksuaalivähemmistöjen sorron aivan uudelle, pelottavalle tasolle.
– Ugandan uusi homoseksuaalisuuden vastainen laki tekee minun olemassaolostani rikoksen. Jos ihminen myöntää olevansa homo, lesbo, transihminen, biseksuaali, intersukupuolinen tai queer, hänet voidaan tuomita jopa kymmeneksi vuodeksi vankilaan, kertoo ugandalainen gay-aktivisti Ruth Muganzi.
Ugandassa, Ghanassa ja Keniassa valmisteilla olevat lait kriminalisoivat myös seksuaalivähemmistöjen järjestöt, niiden rahallisen tukemisen ja niistä kertomisen esimerkiksi mediassa.
Lait velvoittavat tavalliset ihmiset ilmiantamaan naapureita tai ystäviä, joita epäilevät seksuaalivähemmistöihin kuuluviksi. Myös asunnon vuokraaminen seksuaalivähemmistöön kuuluvalle ihmiselle tai heidän järjestöilleen tulee rangaistavaksi.
– Meidän kaikki ihmisoikeutemme riistetään. Kun meidät julistetaan rikollisiksi pelkän olemassaolomme perusteella, olemme hengenvaarassa, sanoo Kenian homojen ja lesbojen ihmisoikeuskomission NGLHRC:n tiedottaja Annette Otieno.
“Kristitty maa ei voi tukea homoseksuaalisuutta”
Kenian sateenkaari-ihmiset saivat helmikuussa merkittävän voiton maan korkeimmassa oikeudessa. Tuomarit totesivat, että maan perustuslain syrjintäkielto suojaa myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja että homojen ja lesbojen ihmisoikeuskomissio pitää siksi hyväksyä viralliseksi järjestöksi.
Korkeimman oikeuden päätös nostatti Keniassa valtavan moraalisen kohun. Maan viime vuonna valittu presidentti, syvästi uskonnollinen William Ruto ilmoitti, että hän kunnioittaa korkeimman oikeuden päätöstä, mutta ei hyväksy sitä.
– Kenia on kristitty maa eikä voi tukea homoseksuaalisuutta. Arvomme, tapamme ja kristinusko eivät salli meidän kannattaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja. En voi sallia sitä, että miehet kilpailisivat naisten kanssa toisista miehistä. Niin voi tapahtua muissa maissa, mutta ei Keniassa, presidentti Ruto vakuutti.
Kenian anglikaaninen arkkipiispa Jackson Ole Sapit väitti tv-haastattelussa, että homous on läntisten ympäristöaktivistien synkeä salajuoni, jonka tavoitteena on tyhjentää maapallo ihmisistä jotta ilmastonmuutos saadaan torjuttua.
Kenian opetusministeriö puolestaan ilmoitti, että se tuo pappeja kouluihin torjumaan Lännen tukemaa seksuaalivähemmistöjen soluttautumista opetukseen.
Ja kiirastorstaina kansanedustaja Peter Kaluma teki Kenian parlamentissa esityksen “Perheiden suojelulaista”, joka on sisällöltään samankaltainen kuin Ugandan ja Ghanan homovastaiset lait.
“Tämä voi johtaa seksuaalivähemmistöjen kansanmurhaan”
Vaikka laki ei ole vielä voimassa, on se Annette Otienon mukaan jo lisännyt seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa väkivaltaa. NGLHRC-järjestön rekisteröimät oikeusapupyynnöt ovat alkuvuoden aikana kolminkertaistuneet.
– Ihmisiä kiusataan, häädetään asunnoistaan, pahoinpidellään. Kenialaiset on kasvatettu lapsesta pitäen homovihaan, ja tämä uusi laki kärjistää tilanteen.
Annette Atieno puhuu vakavin äänenpainoin. Hänen mukaansa kansanmurhan yhdeksänportaisella asteikolla seksuaalivähemmistöt ovat nyt kohdassa seitsemän.
– Sosiaalisen median keskusteluissa teksti on paikoin kauheaa, luvataan että “me kaivamme heidät koloistaan, poltamme heidät, katkaisemme heidän kaulansa”. Tilanne on todella paha, Anette Atieno sanoo.
Anette Atieno uskoo, että “Perheiden suojelulaki” hyväksytään Kenian parlamentissa pikavauhtia.
– Yksikään kansanedustaja ei ole toistaiseksi korottanut ääntään ja puolustanut seksuaalivähemmistöjä. Laki on todennäköisesti voimassa parin kuukauden kuluttua.
Anette Atieno vakuuttaa, että hänen järjestönsä aikoo haastaa myös uuden lain ja taistella edelleen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta.
– Mutta siitä tulee entistä vaikeampaa, koska tämän tulevan lain mukaan emme me itse eikä meidän järjestömme enää saa olla olemassa.
“Homoviha ei ole afrikkalaista perinnettä”
Homovastaisuus on Afrikassa tuontitavaraa. Sekä Ugandaan, Ghanaan että Keniaan lakipykälät “luonnon vastaisesta” seksistä tulivat brittien siirtomaavallan mukana. Moderni homovastaisuus puolestaan on rantautunut Afrikkaan suurelta osin USA:n evankelisten kirkkojen lähetystyön mukana.
Mutta nyt asetelmaa käännetään päälaelleen. Konservatiiviset poliitikot kristilliset piirit pitävät seksuaalivähemmistöjä länsimaiden salajuonena ja uhkana perhearvoille ja afrikkalaisille arvoille.
Ugandalaisen gay-aktivistin Ruth Muganzin mukaan homoviha ei kuulu afrikkalaiseen perinteeseen.
– Afrikka on hyvin moninainen manner, täällä on valtava määrä erilaisia kulttuureja. Mutta niitä kaikkia yhdistää yksi yhteinen periaate, jota kutsutaan Ubuntuksi.
Ubuntun ydin on Ruth Muganzin mukaan ajatus yhteisöllisyydestä.
– Minä voin hyvin, jos sinä voit hyvin. Jos kohtelet toisia ihmisiä hyvin sinua kohdellaan hyvin. Jos naapurisi kärsii, eivät mitkään rikkaudet auta sinua itseäsi.
Ghana on vaikeassa velkakriisissä, Ugandan hallitusta repivät korruptioskandaalit, Kenian halitus on kansan vihan kohteena nousevien elinkustannusten takia. Ei ole ehkä aivan sattumaa, että juuri näissä maissa käydään juuri nyt kiihkeää keskustelua seksuaalivähemmistöistä.
– Kun ihmiset ovat nälkäisiä ja vihaisia ja vaativat johtajiaan tilille heidän tekemisistään, on tosi kätevää kääntää puhe homoseksuaaleihin ja siihen miten he uhkaavat yhteisiä arvoja, Ruth Muganzi sanoo.
Seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeudet ovat myös osa suurempaa geopoliittista pelilautaa. Kiina ja Venäjä pyrkivät kasvattamaan vaikutusvaltaansa Afrikan mantereella, eikä niillä ole mitään tarvetta kritisoida afrikkalaisia johtajia vähemmistöjen syrjimisestä.
Kun Kenian korkein oikeus äänesti homojen järjestäytymisoikeuden puolesta, twiittasi Venäjän Nairobin suurlähetystö: “Tämä on vasta alkua, Länsi haluaa aina lisää. Perinteisiä arvoja on puolustettava, muuten ihmiskunta on tuhon oma.”
Pasi Toivosen muita juttuja Afrikasta: