Osa Woltin ja Foodoran ruokaläheteistä ajaa laittomia kuljetuksia toisten lähettien tileillä, jolloin palkkiot voivat jäädä olemattomiksi. Helsingin Sanomien mukaan jotkut lähetit ovat joutuneet myös rikollisen hyväksikäytön uhreiksi.
Woltin Pohjoismaiden maajohtaja Henrik Pankakoski kertoi sunnuntaina blogissaan yhtiön ryhtyvän kitkemään laittomuuksia teknisin ratkaisuin ja lisäämällä viranomaisten kanssa yhteistyötä.
– Luvaton tilien jakaminen voi johtaa paitsi ihmisten hyväksikäyttöön, myös esimerkiksi lähettien palkkiotason vääristymiseen. Nämä johtavat pahimmillaan koko toimintamallimme kyseenalaistamiseen. Meillä on siis sekä syvä inhimillinen että liiketoiminnallinen halu estää sopimusrikkomuksia.
Tänään samalle tielle kertoi lähtevänsä myös Foodora.
– On erittäin valitettavaa, että tällaista tapahtuu kun yritämme tarjota läheteillemme joustavuutta ja matalan kynnyksen työtä. Selvitämme useita toimia, joita otamme lähiviikkoina ja kuukausina käyttöön, jotta voimme kitkeä tällaisen viheliäisen rikollisuuden muodon pois alustatyöstä, sanoo Foodoran operatiivinen johtaja Lauri Syvänen.
Foodora selvittää ratkaisua, joka hyödyntäisi kasvojen tunnistusta tilille kirjautuessa. Tutkinnassa on myös uudistuksia, joilla voisi estää vaikkapa tilien luvattoman jakamisen niin, ettei samaa lähettitunnusta voisi käyttää samaan aikaan usealla laitteella.
– Näiden lisäksi toki selvitämme voidaanko lain mukaan edellyttää, että lähettikumppanit hyväksyttäisi meillä alihankkijansa. Haluamme myös rakentaa tiiviimpää yhteistyötä lähettikumppaneiden ja viranomaisten kanssa. Olemme olleet yhteydessä pakolaisneuvontaan, yhdenvertaisuusvaltuutettuun että Rikosuhripäivystykseen, Syvänen sanoo.
Alihankinnan valvonta ollut olematonta
Foodorassa lähettikumppaneiden alihankintatoimintaa ei ole valvottu. Käytössä on ollut vain alihankintaohjeistus.
– Alihankintaohjeistus edellyttää, että alihankkijat nouduttavat ihmisoikeuksia ja maksavat asianmukaista palkkaa eivätkä syyllisty hyväksikäyttöön. Selvästikään se ei ole ollut riittävän voimakas toimi, Syvänen sanoo.
Syvänen muistuttaa, että he eivät ole paljastuneissa alihankinnan riistotoimissa mitenkään mukana eivätkä siitä myöskään mitään hyödy.
– Emme ole tienneet, että tilanne on näin vakava. Ensi kertaa tälläinen tapaus tuli meille tietoon poliisin kautta viime vuoden lopussa, jolloin he pyysivät apua ja autoimme heitä erääseen tapaukseen liittyen. Foodoraa siinä ei syytetty, mutta meille lähetyksiä tehnyttä tahoa kyllä.
Woltissa väärinkäytöksistä sen sijaan on ollut tietoa.
– Yhtiön tietoon on tullut viime kuukausina tyypillisesti muutamia väärinkäytöksiä kuukaudessa. Olemme päättäneet kaikissa näistä tapauksista yhteistyön sopimusta rikkoneen ihmisen kanssa. Olemme kontaktoineet viime päivinä pistokokein myös noin 500 lähettiä selvittääksemme tuoreimman tilanteen väärinkäytösten laajuudesta. Väärinkäytöksiä on selvästi sekä tahattomia että tahallisia, ja niitä näyttää liittyvän joihinkin prosentteihin lähettitileistä, Pankakoski kirjoitti blogissaan.