Pohjalaisjoet voivat tulvia vappuna – nopeimmat vedennousut rannikolla, Perhonjoki voi yltää uuteen ennätykseen

Lähipäivien sademäärät nostavat nopeimmin rannikon pikkujokien pintoja Pohjanmaalla. Sademäärissä on kuitenin suuria eroja ja Keski-Pohjanmaalla myös lumi tekee oman vaikutuksensa tulvalukuihin.

Jäät liikkeellä Kyrönjoessa Isonkyrön Ritaalan kohdalla.
Kevättulvia Kyrönjoella Isonkyrön Ritaalassa huhtikuun puolivälissä 2023. Sateista huolimatta Kyrönjoen tulvat jäävät noin vapun aikaan keskimääräisen tulvan tasolle. Kuva: Reijo Kärkkäinen
  • Anne Elhaimer

Pohjalaisjoet voivat nousta tulvakorkeuksiin vappuna, tiedottaa Etelä-Pohjanmaan ely-keskus. Vedenpintoja nostavat sääennusteessa olevat sateet.

Viiden vuorokauden sademäärien ennustetaan olevan monin paikoin yhteensä noin 50 millimetriä. Runsaimmat sateet saadaan lähellä rannikkoa, mutta paikalliset erot sademäärissä saattavat olla suuria.

Etenkin Keski-Pohjanmaalla on vielä lunta jäljellä ja alkuviikon sateet tulivat osin lumena. Kun maaperä on vielä jäässä, myös sadevedet valuvat suurelta osin suoraan vesistöihin ja saavat jokien virtaamat nousemaan nopeasti.

Perhonjoen Tunkkarissa vettä virtaa tällä hetkellä noin 93 kuutiometriä sekunnissa, mikä on Perhonjoen keskimääräinen vuosittainen suurin tulvavirtaama. Loppuviikosta virtaaman ennustetaan nousevan 130 kuutioon sekunnissa.

Jos ennustetut jopa 80 millimetrin sateet toteutuvat, esimerkiksi Tunkkarissa saatetaan yltää uuteen virtaamaennätykseen. Tuolloin alueen uusi virtaamaennätys olisi 170 kuutiota sekunnissa.

Mikäli suurimmat sademäärät toteutuvat, tulvat voivat katkoa teitä ja aiheuttaa vahinkoa matalalla sijaitseville kiinteistöille.

Lestijoen ennustetaan puolestaan nousevan viikonloppuna noin kerran kymmenessä vuodessa toistuviin tulvalukemiin. Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus kehottikin jokivarsien asukkaita varautumaan tulviin.

Lapuanjoella ja Kuortaneenjärvelläkin tulvalukemat

Myös Lapuanjoen alaosalla virtaaman ennustetaan nousevan noin 220 kuutioon sekunnissa. Keskimääräinen vuosittainen suurin tulvavirtaama Kepossa on noin kahdessasadassa.

Lapuanjoen vedenkorkeus Liinamaassa Kauhavalla on noin metrin tulvarajan yläpuolella ja sen ennustetaan nousevan vielä noin 80 sentillä.

Myös Kuortaneenjärven vedenpinnan ennustetaan nousevan vapun aikana lähes viime vuoden kevättulvan tasolle. Kuortaneenjärven tulviminen saattaa katkaista matalalla olevia teitä ja kastella matalalla olevia rakennuksia.

Kyrönjoen alaosalla virtaaman ennustetaan nousevan loppuviikosta noin 270 kuutioon sekunnissa eli lähelle keskimääräistä vuosittaista suurinta virtaamaa, joka on 300 kuutiota.

Kyrönjoen pinnan Ilmajoen Nikkolassa ennustetaan nousevan keskiviikkoaamusta vielä noin puolella metrillä. Tuolloin tulva jäisi kuitenkin selvästi alle sen tason, jolloin pengerrysalueiden tulvaluukut tulee avata.

Nopeimmin virtaamat nousevat sadetilanteissa rannikon pienillä järvettömillä vesistöalueilla. Virtaamien ennustetaan nousevan lähipäivinä keskimääräistä kevättulvaa suuremmiksi muun muassa Kälviän-, Kruunupyyn-, Maalahdenjoella ja Laihianjoella.