Kangasala jatkaa kasvuaan, nyt meni rikki 33 000 asukkaan raja

Rakentaminen jatkuu vilkkaana eri puolilla kaupunkia. Erityisesti kerrostalorakentaminen on lisääntynyt merkittävästi.

Viime marraskuussa kuvatulla videolla kiinteistönvälittäjä Emilia Nikkilä kertoo, mitä hän ajattelee Kangasalan vetovoimasta. Video: Oskari Räisänen / Yle, Matias Väänänen / Yle.
  • Mikko Hirvonen

Kangasalan kaupungin väkiluku kipusi alkuvuonna uudelle tuhatluvulle, kun se ylitti 33 000 asukkaan rajan. Tilastokeskuksen tänään torstaina julkaiseman väestön ennakkotilaston mukaan kangasalalaisia oli maaliskuun lopussa 33 047.

Kangasala kasvaa osana Tampereen kaupunkiseutua, jonka kasvu on koko Suomen kärkeä. Tilastokeskuksen mukaan Tampereen ja sen kehyskuntien kasvu on ollut ennätyksellisen vahvaa vuosina 2021 ja 2022.

– Kangasalan kasvu on ollut koko 2000-luvun nopeaa. Etujamme ovat lyhyet välimatkat, kehittyvä joukkoliikenne, monipuolinen ja monimuotoinen asuntotarjonta sekä hyvät harrastusmahdollisuudet ja palvelut, sanoo Kangasalan kaupunginjohtaja Oskari Auvinen tiedotteessa.

Rakentaminen on ollut pitkään vilkasta eri puolilla Kangasalaa. Se taas on mahdollistanut monipuolisen asuntotarjonnan. Etenkin kerrostalorakentaminen on lisääntynyt merkittävästi vuodesta 2015 alkaen.

Tampereen rajalle Lahdentien varteen on rakentumassa Lamminrahkan uusi kaupunginosa, jonne tulee koti noin 8 000 asukkaalle sekä noin tuhat työpaikkaa. Odotettavissa on, että Kangasalan asukasluvun kasvu jatkuu vilkkaana myös tulevaisuudessa.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.