Golfkausi käynnistyy Pohjois-Pohjanmaalla hiljalleen – Nivala avaa kenttänsä perjantaina

Kylmä kevätsää on siirtänyt golfkenttien avaamista. Ensiksi avaa Nivala, ensi viikolla perässä tulevat Siikajoki ja Kalajoki.

Nivalan golfkentän väylä 12.
Nivalan golfkentälle pääsee pelaamaan 5. toukokuuta. Kuvassa väylä 12 avauspaikalta kuvattuna. Kuva: Mika Takanen
  • Pekka Loukkola

Golfkausi käynnistyy hiljalleen Pohjois-Pohjanmaalla.

Ensimmäisenä kenttänsä avaa Nivalan Seudun Golf, kun kenttä avataan toiminnanjohtaja Mika Takasen mukaan perjantaina iltapäivällä.

– Hiukan ollaan myöhässä avaamisen suhteen. Yritimme saada kentän auki jo viime sunnuntaina, mutta lumisade siirsi suunnitelmia. Toivottavasti nyt ei sada lunta, niin päästään pelaamaan, kertoo Takanen.

Siikajoella sijaitseva Raahentienoon Golf järjestää siivoustalkoot lauantaina 6. toukokuuta. Kenttää ei kuitenkaan yöpakkasten takia saada avattua kuin vasta ensi viikolla.

Kalajokilaakson Golfin toimitusjohtaja Keijo Mäenpään mukaan kylmä sää siirtää kentän avaamista.

– Tavoite on aloittaa kausi 12. toukokuuta. Emme pääse tekemään kylvöjä ja pystyleikkauksia ennen kuin sää lämpenee, kertoo Mäenpää.

Oulun Golf Sankivaarassa kertoo verkkosivuillaan, että kenttien avaustavoite talviviheriöille on 12. toukokuuta. Virpiniemessä avaaminen on suunniteltu samaan aikaan äitienpäiväviikonlopulle.

Sääennusteen mukaan yöpakkaset hellittävät ensi viikon alussa ja päivälämpötilat kohoavat 10 asteen tienoille.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta