Naisten lentopallomestaruuden kahtena perättäisenä vuotena voittanut Kuusamo on solminut pelaajasopimuksen ensi kaudeksi jo yhdeksän pelaajan kanssa. Viisi sopimuspelaajista on mestaruuden tänä keväänä voittaneesta joukkueesta.
– Olemme hankkimassa vielä lisää pelaajia lähiviikkoina kotimaasta ja ulkomailta, joukkueen manageri Mika Määttä kertoo.
Merkittävää tulevassa joukkueessa on se, että esimerkiksi liberot ja passarit ovat poikkeuksellisen nuoria mestaruusliigatasolla, 17 - 20 -vuotiaita. Joukkueen nuoresta profiilista huolimatta Kuusamon manageri Määttä odottaa menestystä uudelta joukkueelta.
– Meidän mottomme on, että ei kahta ilman kolmatta. Kolmatta mestaruutta lähdemme tavoittelemaan, mutta nöyrin mielin ja jalat maassa. Meillä on sopiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta joukkueessa, joten katsotaan millainen tarina ensi kaudella tulee olemaan, Määttä toteaa.
Kuusamossa jatkavat muiden muassa yhdysvaltalaispelaajat Carlile Nusbaum ja Madeline Palmer. Seura on tehnyt sopimuksen uuden amerikkalaispelaajan Cortney ValLiewin kanssa.
Nuoruutta joukkueessa edustavat muiden muassa liberot, 17-vuotias Netta Tolvanen ja 18-vuotias Juulia Jäppinen.
Joukkueen valmentajana jatkaa kahteen mestaruuteen Kuusamon luotsannut kreikkalainen Sotiris Gkotsis.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.