Sanna Marinin avioero nousi uutiseksi ympäri maailmaa

Väistyvän pääministerin Sanna Marinin ja Markus Räikkösen erosta uutisoitiin niin Australiassa kuin Islannissakin.

Markus ja Sanna hurraavat katsomossa.
Markus Räikkönen ja Sanna Marin jääkiekon MM-kisojen loppuottelussa Tampereella 29. toukokuuta 2022. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva
  • Tomi Pyy

Uutinen Sanna Marinin ja Markus Räikkösen avioerosta kiinnosti suuresti myös kansainvälistä mediaa.

Yhdysvaltalainen CNN uutisoi Marinin ilmoittaneen erostaan Instagramissa. CNN käy lisäksi läpi tiivistetysti Marinin poliittisen uran ja että häntä on kritisoitu juhlimisesta ja hänen hallituksen korkeiden julkisten menojen vuoksi.

Australialainen ABC News kertoo niin ikään Marinin eronneen puolisostaan. ABC kertoo lisäksi, että Marinin johtama sosialidemokraattinen puolue hävisi eduskuntavaalit kokoomukselle sekä perussuomalaisille.

Britanniassa muun muassa The Guardian sekä Daily Mail uutisoivat Marinin eronneen kolme vuotta kestäneestä suhteestaan Räikkösen kanssa. Daily Mail kertoo etusivun otsikossaan, että Marin oli ”juhlimista rakastava pääministeri, joka noin vuosi sitten kuvattiin tanssimassa intiimisti pop-tähden kanssa”.

Ruotsissa sanomalehti Aftonbladet uutisoi asiasta viitaten Svenska Ylen uutiseen. Myös Expressen huomioi asian kertomalla, että pariskunta vietti yhteistä eloaan lähes 20 vuoden ajan ennen eroamista.

Marinin ja Räikkösen ero huomioitiin myös islantilaisessa Morgunblaðið-sanomalehdessä. Lehti kertoo myös, että Marin väistyy SDP:n puheenjohtajan paikalta.

Lisäksi uutistoimisto Reuters kertoo vuonna 2020 avioituneen parin erosta mainiten muun muassa Marinin olleen maailman nuorin pääministeri astuessaan virkaan vuonna 2019.