Yhdysvallat on asettanut pakotelistalleen liechtensteinilaisen veroparatiisipalveluita myyvän yhtiön, jonka asiakkaana on ollut venäläis-suomalainen oligarkki Gennadi Timtšenko sekä muita Venäjän presidentti Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluneita henkilöitä.
Huhtikuussa 2022 Ylen MOT-toimitus julkaisi tv-dokumentin sekä laajan artikkelin, joka käsitteli Sequoia Treuhand Trustia ja sen venäläisiä asiakkaita. MOT-toimitus jäljitti Timtšenkon salaisia omistuksia, ja jäljet johtivat Liechtensteiniin.
”Sequoia Treuhand Trustin asiakkaina on Venäjän eliittiin kuuluvia henkilöitä, kuten Gennadi Nikolaivich Timtšenko sekä hänen perheensä”, Yhdysvaltain pakotepäätöksessä todetaan.
– Uutinen (pakotteista) oli odottamaton. Sequoia Treuhand Trust on ryhtynyt kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin ja tekee tietenkin yhteistyötä viranomaisten kanssa, liechtensteinilaisyhtiö kommentoi pakoteasiaa sveitsiläiselle Tages-Anzeiger -lehdelle.
Kun Yhdysvallat asetti Timtšenkoa kohtaan talouspakotteita, maa perusteli päätöstä sillä, että Vladimir Putinilla olisi todennäköisesti pääsy oligarkin miljardiomaisuuteen. Timtšenko on kiistänyt tämän.
MOT:n selvitys kertoi myös, kuinka Sequoia on hoitanut yhtiön asioita, joka omistaa luksusjahdin nimeltä Graceful. Venäläisten ja kansainvälisten mediatietojen mukaan Vladimir Putin on käyttänyt luksusjahtia useita kertoja, ja häntä pidetään sen todellisena omistajana. Jahdin hinnaksi on arvioitu lähes sata miljoonaa euroa.
Timtšenkon lisäksi liechtensteinilaisen yhtiön asiakkaana on ollut esimerkiksi Putinin lapsuusaikojen ystävä Petr Kolbin. Vuonna 2018 kuollut Petr Kolbin oli ammatiltaan teurastaja, joka keräsi mystisesti satojen miljoonien eurojen omaisuuden.
Pakotteilla isketään myös ”välikäsiin”
Sequoia Treuhand Trust toimii pienessä Ruggelin kylässä Liechtensteinissa. Sen liikeidea on tarjota asiakkailleen veroparatiisipalveluita eli perustaa yhtiöitä ja hoitaa niiden asioita.
MOT-toimitus vieraili keväällä 2022 Sequoian toimistossa, mutta yhtiön edustajat eivät kommentoineet Timtšenkon tai Kolbinin omistuksia.
MOT-toimituksen tutkimusten mukaan Sequoia on erikoistunut tarjoamaan asiakkailleen palvelua, jossa veroparatiisiyhtiöiden todelliset omistajat piilotetaan. Virallisiin asiakirjoihin ei merkitä yhtiöiden todellisia omistajia, vaan hallinnointipalveluja myyvän Sequoia Treuhand Trustin tai sen työntekijöiden nimet.
Etenkin Yhdysvallat on kohdistanut Venäjän-vastaisia talouspakotteita myös Sequoia Treuhand Trustin tapaisiin välikäsiin. Useat asianajajat, kirjanpitäjät ja konsultit ovat auttaneet Putinin lähipiiriin kuuluvia liikemiehiä kätkemään omaisuuttaan ja välttelemään lännen asettamia pakotteita.
Laajalevikkinen brittilehti The Guardian siteerasi joulukuussa 2022 MOT:n löydöksiä omassa jutussaan, jossa käsiteltiin niin ikään Putinin lähipiirin omistuksia ja liiketoimia.