Alueelliset ely-keskukset ovat myöntäneet yhteensä puoli miljoonaa euroa rauhoitettujen lajien, lähinnä valkoposkihanhien, aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen.
Harkinnanvaraista valtionavustusta sai kahdeksan hanketta. Yksi avustusta saaneista hankkeista on Lapissa, Inarissa.
Lapin ely-keskuksen ylitarkastaja Merja Lipposen mukaan muita avustushakemuksia ei tullut Lapista.
– Maa- ja merikotkat ovat tappaneet ja syöneet vasoja. Joskus myös kokemattomia emiä on voitu tappaa, Lipponen kertoo.
Inarilainen porotila saa vasotusaidan rakentamiseen ja kotkien karkottamiseen noin 3 000 euroa tälle keväälle.
– Ettei vasotusaitaan kohdistuisi kotkahyökkäyksiä, Lipponen kertoo.
Rauhoitettujen maa- ja merikotkien karkottamista kokeillaan paimentamalla tässä hankkeessa. Kotkien karkotus “paimentamalla” tarkoittaa läsnäolemista ja aidan kiertämistä. Sillä tavalla toivotaan kotkien jättävän poronvasat rauhaan.
– Ei ole tietoa vielä tarkemmin, miten muuten kotkia voisi karkottaa, Lipponen sanoo.
Ely-keskukset jakoivat rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisyyn rahaa nyt ensi kertaa. Jatkossa avustusta on tarkoitus myöntää vuosittain, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kertoo tiedotteessaan.
Taustalla on helmikuussa voimaantullut laki rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemisestä ja korvaamisesta.
Avustettavien hankkeiden valinnassa tarkasteltiin hankkeiden alueellista jakautumista, kustannustehokkuutta sekä kohdentumista eri vahinkotyyppien torjuntaa.
Hakemuksia eri ely-keskuksiin tuli yhteensä 30 ja avustusta haettiin yhteensä noin 1,6 miljoonan euron verran. Hakemuksista valtaosa kohdistui Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen ely-keskusten alueelle valkoposkihanhien aiheuttamien vahinkojen satovahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Pohjois-Savon ely-keskuksesta haettiin ja myönnettiin avustusta kahdelle hankkeelle, joiden tavoitteena on sääksien kalanviljelylaitoksille aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisy.