Terveysasemien chat-palvelulle isot odotukset Pirkanmaalla – palvelu on tarkoitus laajentaa pikaisesti koko alueen kattavaksi

Tällä hetkellä chat-palvelulla on käyttäjiä muutamia tuhansia kuukaudessa. Määrän toivotaan nousevan moninkertaiseksi. Chatissa saa sairaanhoitajalta arvion omasta hoidon tarpeestaan.

Mielen chat - palvelu kännykällä
Chat-palvelulla on tällä hetkellä muutamia tuhansia käyttökertoja Pirkanmaan hyvinvointialueella. Kuvituskuva. Kuva: Markku Pitkänen / Yle
  • Pasi Punkari

Terveysasemien chat-palvelulle asetetaan isoja odotuksia Pirkanmaan hyvinvointialueella. Tällä hetkellä hoidon tarpeen arvioinnin chat-palvelua käytetään muutamia tuhansia kertoja kuukaudessa, mutta tavoitteet on asetettu korkeammalle.

Nyt sairaanhoitajien chat-palvelu laajenee Akaalle, Kangasalle, Nokialle, Pälkäneelle ja Urjalaan.

– En olisi yhtään pahoillani, vaikka nykyisten käyttäjämäärien eteen tulisi ykkönen ja perään nolla. Pirhan verkkosivuilla on kuitenkin parisataatuhatta käyntiä kuukaudessa, joten kasvunvaraa on, sanoo digitalisaation hankepäällikkö Taru Manner Pirkanmaan tulevaisuuden sote-keskushankkeesta.

Manner muistuttaa, että chat-palvelu on yksi ovi lisää sotepalveluihin. Tällä hetkellä sen kautta pääsee puhelinpalvelua nopeammin sairaanhoitajan puheille.

Ennestään palvelu on jo käytössä Pirkkalan, Sastamalan, Vesilahden, Ylöjärven sosiaali- ja terveysasemilla.

Neuvolan käyttäjät ovat löytäneet chat-palvelun

Taru Manner kertoo, että käyttäjäryhmistä erityisesti neuvola-asiakkaat ovat löytäneet chat-kanavan hyvin. Ajoittain chatissa on voinut olla jopa pientä ruuhkaa. Pirkanmaan alueista Sastamalassa on palvelu otettu innokkaimmin käyttöön.

Chat-yhteys alkaa aina nimettömänä. Yhteys voidaan vaihtaa lennosta yksityisemmäksi palveluksi, kunhan asiakas tunnistautuu esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla palveluun.

Vahva tunnistautuminen antaa mahdollisuuksia esimerkiksi kuvien ja liitteiden lähettämiseen sairaanhoitajalle. Lisäksi sairaanhoitaja pääsee tunnistautumisen jälkeen näkemään myös asiakkaan terveystiedot.

Chatissa kysytään Mannerin mukaan hyvin samantyyppisiä asioita kuin puhelinpalvelussakin.

– Asiakkaalla on joku oire, infektio tai tuki- ja liikuntaelinsairaus, johon haetaan neuvoa ja ohjeita.

Hoitaja arvioi hoidon tarpeen, antaa ohjeita sekä tarvittaessa ohjaa jatkotutkimuksiin tai -hoitoon. Chatissa voi myös uusia reseptejä ja kysyä tutkimustuloksia.

Kesäkuun alussa sairaanhoitajan chat-palvelu otetaan käyttöön Kuhmoisten, Lempäälän ja Valkeakosken sosiaali- ja terveysasemien vastaanottotoiminnassa. Palvelun on tarkoitus kattaa koko Pirkanmaa mahdollisimman pikaisesti.

Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki tampere@yle.fi.