Metsähallitus on nyt usean vuoden ajan pyrkinyt auttamaan tilannetta raivaamalla ja kunnostamalla muun muassa ulkoluotoja ja rannikon saaria sellaisiksi, että ne tarjoaisivat myös jatkossa linnuille turvallisen pesintäpaikan sekä suojaisivat avoimilla rannoilla ja kallionkoloissa kasvavia kasveja.
Metsähallituksen luonnonsuojelun erityisasiantuntija, biologi Päivi Virnes sanoo, että rannikkokohteiden ja ulkoluotojen ennallistamisen tarvetta aiheuttaa muun maussa meren saastuminen.
– Perämeri on rehevöitynyt, vaikka sitä ei moni tiedosta, koska täällä ei ole leväkukintoja. Silti rehevöityminen on aiheuttanut rantojen kaislikoitumista ja pajukoitumista, sanoo Virnes.
Useimmat Perämeren saaret ovat olleet myös laitumina, jolloin ne ovat pysyneet matalakasvuisina. Samalla niihin on muodostunut omanlaisiaan perinnemaisemia ja biotooppeja, joissa ovat viihtyneet uhanalaiset kasvilajit.
Perämerellä Metsähallituksen ja sen yhteistyökumppaneiden yhteiseen Rannikko Life -hankkeeseen kuuluu muun muassa Raahen saaristo, jossa avataan lauantaina Taskun saarelle uusi luontopolku.
Pohjoisessa Rannikko Life-kohteita ovat Raahen lisäksi Perämeren kansallispuisto Tornion ja Kemin edustalla sekä Iissä Ulkokrunnit.
Vuonna 2018 alkanut työ jatkuu vielä pari vuotta.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.