Pohjanmaan poliisi on etsinyt marraskuussa kadonnutta Rasmus Takaluomaa Lapualla ja Kauhavalla kaksi päivää. Mitään läpimurtoa ei etsinnöissä ole tehty.
Lapuanjoella on edetty Alahärmän Volttiin asti veneiden ja koirien kanssa. Lisäksi etsintöjä on tehty edelleen Lapuan keskustassa.
– Keskustassa on tarkistettu kiinteistöjä droneilla ja jalkaisin, kertoo poliisin viestintäpäällikkö Mikael Appel.
Appel sanoo, että tänään on tutkittu myös sellaisia kiinteistöjä, joissa on todennäköisesti käyty jo talvellakin vapaaehtoisissa etsinnöissä. Silti on haluttu varmistaa, ettei mitään ole jäänyt huomaamatta.
Etsintöihin on osallistunut 12 poliisia ja 3 poliisikoiraa.
16-vuotias Takaluoma katosi Lapualla illanvieton päätteeksi lauantaina 12. marraskuuta 2022. Viimeinen varma havainto Takaluomasta on hotelli-ravintola Lapuahovista.