Vuosi sitten kiristynyt tupakkalaki kielsi myös tupakan maustamiseen tarkoitetut tuotteet. Tämän tulkittiin tarkoittavan myös tupakka-askiin sopivia makukortteja, mutta nyt korttien markkinoinnissa korostetaankin uusia käyttötarkoituksia.
Tupakkalailla on yritetty kitkeä nuoriin ja nuoriin aikuisiin vetoavia makuja ja tuoksuja. Kaupat saivat olemassa olevien maustamistuotteiden myyntiin siirtymäaikaa 30.4.2023 saakka. Kaikki liikkeet eivät kuitenkaan ole vielä lopettaneet makukorttien myymistä.
Selvitimme kolmen suurimman kauppaketjun, S-ryhmän, Keskon ja Lidlin, näkemykset makukorteista. Kaikilla on toisistaan eroava linja makukorteissa.
Vain Lidl ei enää myy makukortteja, se poistit kortit valikoimistaan toukokuun alussa. Syyksi yhtiön viestinnästä kerrotaan valikoiman muutos. Sen sijaan Keskossa ja S-ryhmässä makukorteille nähdään uusia käyttötarkoituksia.
Leivontahyllyltä makua elintarvikkeisiin
S-ryhmä kertoi Iltalehdelle toukokuun alussa, että se poistaa muun muassa makukortteja lakiuudistuksen takia. Viestinnästä kerrotaan, että artikkelissa viitatut lailla kielletyt tuotteet on poistettu ja hävitetty. Makukortteja on kuitenkin edelleen myynnissä.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo viestinnän välittämässä sähköpostissa: ”Myynnissä olevat tuotteet ovat eri tuotteita. Näitä normaaleja elintarvikkeiden maustamiseen tarkoitettuja tuotteita on luonnollisesti valikoimissamme, eikä näiden tuotteiden myyntiä ole rajoitettu.”
S-ryhmä näkee siis makukortit kuivaelintarvikkeiden ja juomien maustamiseen tarkoitettuina tuotteina, jollaisena kortteja valmistava kotimainen Opes Corporation niitä markkinoi.
Makukortteihin onkin ilmestynyt teksti: Nyt myös nesteille. Tuotekehitys on tuore, nesteille sopivat kortit tulivat markkinoille huhtikuussa.
Kesko on poistanut valikoimistaan mintun ja mentolin makuiset maustamiskortit. Sen sijaan Keskon kauppojen leivontahyllyissä on edelleen hedelmäisiä makukortteja, kuten persikkaa tai marjaa, joita Kesko nimittää vedenmaustamiskorteiksi.
Valviran johtava asiantuntija Isabella Lencioni muistuttaa, että esimerkiksi makukorttien ja mentolisavukkeiden kieltämisen ajallinen yhteys on vahva. Kortit ilmestyivät, kun maustetut savukkeet kiellettiin.
– Lainsäätäjän tarkoitus on selvä: kuluttajalle ei saa myydä tuotetta, jonka tarkoituksena on saada aikaan tupakkatuotteelle tunnusomainen tuoksu tai maku.
Makutupakoista mentolisavukkeiden myynti loppui viimeisenä, vuonna 2020, sen jälkeen makukorttien kysyntä nousi. Korteissa on mentolin lisäksi muitakin makuja, mutta Valviran tulkinnan mukaan mitään makuja ei pitäisi olla enää myynnissä.
Tupakan ja siihen liittyvien tuotteiden myyntiä valvovat kunnat, joita Valvira ohjeistaa.
Kainuussa tupakanmyyntiä valvova terveystarkastaja Janne Hämäläinen tunnistaa lain kiertämisen.
– Se on valitettavaa, että makukortteja yhä löytyy. Kaupat mielellään väittävät, että kortit ovat elintarvikkeiden maustamiseen.
Terveystarkastajat eivät ehdi valvoa makukortteja yksittäisenä asiana, vaan asiaa seurataan muun tupakkavalvonnan yhteydessä.
Hämäläinen kertoo, että jos makukortteja on myyty tupakkatuotteiden lähellä ja tarkastaja on nostanut asian esille, kortit onkin siirretty leivontahyllyyn, koska ne ovat kaupan tulkinnan mukaan elintarvikkeiden maustamista varten.
Makukorttien monista tulkinnoista on uutisoinut myös Helsingin Sanomat.
Valmistaja: Kuluttaja päättää, mihin niitä käyttää
Frizc-makukortteja valmistavan Opes Corporationin tilauksissa ei ole tapahtunut huhti-toukokuun vaihteessa mitään merkittävää, sanoo toimitusjohtaja Janne Järvenpää.
Yhtiön liikevaihdosta noin puolet tulee kotimaan myynnistä, vientiä yhtiöllä on noin 15 maahan.
Järvenpää sanoo, että lain mukaan tupakan maustamiseen tarkoitettuja tuotteita ei saa myydä.
– Meidän makukorttimme ovat kuivaelintarvikkeiden ja nesteiden maustamiseen tarkoitettuja tuotteita. Kuluttaja päättää, mihin niitä käyttää.
Yhtiö suunnittelee myös uusia aluevaltauksia ja aikoo jatkaa saman teknologian jatkokehitystyötä. Järvenpään mukaan patentteja on jo vetämässä.
Samalla, kun Suomea yritetään saada savuttomaksi, uusia nikotiininkäyttötapoja tulee tarjolle koko ajan. Kauppaketjut valmistautuvat nikotiinipussien eli niin sanotun ”valkonuuskan” myyntiin.
Nikotiinia on alettu kuluttaa viime vuosina nestemäisessäkin muodossa erimakuisissa sähkötupakoissa, joista on tullut varsin suosittua nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.
Yle Mix teki videon sähkötupakoinnin eli vapettamisen haitoista. Voit katsoa sen tästä:
Voit keskustella aiheesta 27. toukokuuta klo 23 saakka.