Henriksson RKP:n puoluekokouksessa: ”Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta”

Anna-Maja Henriksson korosti Tampereella RKP:n ja perussuomalaisten näkemysten vastakkaisuutta. Hallitukseen meno ei ole hänen mukaansa vielä varmaa.

  • Jyrki Hara

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson korosti Säätytalossa kuusi viikkoa jatkuneiden hallitusneuvottelujen vaikeutta, kun hän piti linjapuheen RKP:n puoluekokouksessa Tampereella.

– Tiesin, että siitä ei tulisi helppoa. Siitä tuli kuitenkin vielä haastavampaa kuin olisin voinut kuvitellakaan, Henriksson sanoi.

Henriksson muistutti puolueväkeä RKP:n kynnyskysymyksistä hallitusneuvotteluissa.

Niissä korostetaan muun muassa kansainvälistä yhteistyötä, sopimuksia ja ihmisoikeuksia, aktiivista EU-yhteistyötä, kansainvälistä avoimuutta, kaksikielisyyttä ja vuoden 2035 ilmastotavoitetta.

Henriksson sanoi, että käynnissä olevat hallitusneuvottelut poikkeavat aiemmista hänen kokemistaan.

– Syy on oikeastaan helppo nähdä. Meillä on pöydässä kaksi puoluetta, jotka ovat monissa asioissa toistensa vastakohtia. Me ja perussuomalaiset.

Henrikssonin esimerkkejä vastakkaisuuksista puolueiden välillä olivat näkemykset maahanmuutosta, ilmastosta, EU:sta ja kaksikielisyydestä.

Sen sijaan näkemykset talouden tasapainottamisesta ja työmarkkinauudistuksesta yhdistävät hänen mukaansa ”osittain” RKP:tä ja perussuomalaisia.

RKP ei lähde hallitukseen hinnalla millä hyvänsä

Henrikssonin mukaan RKP:n osallistuminen lopulta kokoomuksen, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien kanssa hallitukseen ei ole vielä kirkossa kuulutettu.

– Se, että neuvottelemme, ei ole vielä kyllä. Se on ehkä.

Ratkaisu tehdään, kun lopullinen ehdotus hallitusohjelmaksi on valmis.

Vaikka hallitus tällä nelikolla syntyisikin, Henriksson ei Tampereella maalannut tulevaisuudesta ruusuista kuvaa.

– Jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta, vaan pikemminkin välttämättömyydestä siinä tilanteessa, jossa maamme nyt on, hän sanoi.

Henriksson sanoi ymmärtävänsä hyvin, että tilanne hallitusneuvotteluissa tuntuu monesta hankalalta. Sellaiselta se tuntuu hänestä itsestäänkin.

– Asiaa voi lähestyä niin, että meitä juuri nyt tarvitaan enemmän kuin koskaan Suomen hallituksessa, ollaksemme sen ainoa liberaali ääni, joka myös sisältäpäin pystyy vaikuttamaan lopputuloksiin. Tai sitten asiaa voi lähestyä niin, että emme missään olosuhteissa voi osallistua, koska silloin tingimme omista arvoistamme.

Henriksson vakuutti puolueväelle, että RKP ei luovu arvopohjastaan, vaikka nyt Säätytalolla neuvottelevien puolueiden yhteinen hallitus syntyisikin.

Hän muistutti myös, että jos RKP nyt torjuu neuvotteluissa olevan hallituspohjan, sen pääsystä mukaan kokoomuksen ja SDP:n muodostamaan sinipunapohjaan ei ole varmuutta.

– Sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. SDP:n houkutteluyrityksistä huolimatta, Henriksson sanoi.

Torvalds: Jakeluvelvoitteen vastustajat haluavat banaanivaltion

RKP:n puoluekokous Tampereella osuu Säätytalon pitkien hallitusneuvottelujen ratkaisuvaiheen kynnykselle. Kokoomuksen puheenjohtaja, hallituksen muodostaja Petteri Orpo ennakoi loppuviikosta, että hallitusohjelma voisi valmistua ensi viikolla.

Säätytalon tilanne puhutti puheenjohtajan lisäksi myös muuta RKP:n puoluekokousväkeä jo lauantaiaamuna.

Varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sandra Bergqvist esimerkiksi totesi, että hallituksesta ulos jääminen voisi tuntua monesta vapauttavalta. Hän kuitenkin muistutti, kuinka traumaattisia kokemuksia RKP:lla on oppositioon jäämisestä.

– Jos emme ole päättävissä pöydissä, meille tärkeät asiat ovat muiden käsissä, Bergqvist sanoi.

Puolueen europarlamentaarikko Nils Torvalds ei suoraan viitannut perussuomalaisiin, mutta arvosteli puheenvuorossaan värikkäästi polttoaineiden jakeluvelvoitteen kriitikoita.

Torvaldsin mukaan uusiutuvien polttoaineiden osuuden kasvattaminen on energiainnovaatioiden, kuten vetytalouden kasvun edellytys.

– Ne jotka vastustavat jakeluvelvoitetta, ovat banaanivaltion kannattajia, Torvalds sanoi.

Henriksson taputetaan jatkokaudelle Tampereella

Nils Torvalds kertoi myös, ettei ensi vuoden vaaleissa aio enää asettua ehdolle europarlamenttiin.

Myös alkuvuoden presidentinvaalit puhuttavat RKP:tä, joskaan päätöksiä mahdollisesta ehdokkaasta ei ole luvassa ennen syksyä.

Puheenjohtaja Henrikssonin mukaan puoluehallitus tarvitsee aikaa analyysille, jotta se voi päättää, tuleeko RKP:llä olemaan oma ehdokas presidentinvaaleissa.

Tampereen puoluekokous tekee valinnat puoluejohdosta huomenna sunnuntaina. Anna-Maja Henriksson valittaneen jatkokaudelle yksimielisesti ilman vastaehdokasta.

Myös varapuheenjohtajat Silja Borgarsdóttir Sandelin, Henrik Wickström ja Sandra Bergqvist hakevat jatkokautta.