Vaasassa vietetään viikkoa priden merkeissä. Pride-viikon tarkoitus on muistuttaa yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta.
Viikon aikana on useita tapahtumia, muun muassa pride-kulkue.
Kulkue lähtee lauantaina klo 13.00 Vaasan kauppatorilta ja kulkee Hietasaareen. Kulkueen järjestäytyminen alkaa klo 12.45 Vaasan kauppatorin ja kävelykadun välisellä alueella. Kulkueen jälkeen tilaisuus jatkuu Hietasaaressa puistopiknikillä klo 16.00 saakka.
Kaksikielinen sateenkaarimessu toteutetaan Vaasan kirkossa (Kirkkopuisto 1) yhteistyössä Vasa svenska församlingin ja Vaasan Suomalaisen seurakunnan kanssa.
Vaasan kaupungin nuorisopalvelut ja Vaasan Seta järjestävät yhteistyössä ohjelmaa nuorille. Luvassa on niin pride-teemaista visailua, elokuvailtaa.
Myös Mustasaaren kunta liputtaa yhdenvertaisuuden puolesta Vaasa Pride 2023 -viikolla. Liputtamalla kunta osoittaa tukeaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Mustasaaren kunta nostaa sateenkaarilipun virastotalolla, kulttuuritalolla ja Merten talolla. Kunta osallistuu liputukseen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolesta toista kertaa.
Viidessä vuodessa tapahtumien määrä on tuplaantunut yli neljäänkymmeneen eri puolilla Suomea. Viime viikolla pride-viikkoa juhlittiin Seinäjoella.