Ylen MOT-toimitus kertoi sunnuntaina, kuinka parikymppinen ”Maria” suljettiin Vaalijalan kehitysvammaisten yksikköön tahtonsa vastaisesti.
Maria on asetettu tahdosta riippumattomaan erityishuoltoon poliisitutkinnan vuoksi, jossa hän ei ole itse epäiltynä. Tutkinnassa selvitetään, onko hän miesystävänsä ja tämän äidin taloudellisen hyväksikäytön uhri.
Maria, miesystävä ja tämän äiti kiistävät minkäänlaisen hyväksikäytön. Tutkinnan taustalla on Marian vanhempien huoli.
Maria on ollut Vaalijalassa pian puolitoista vuotta. Hänen perusoikeuksiaan on tänä aikana rajoitettu voimakkaasti.
Hän ei edelleenkään tiedä, koska pääsee pois.
MOT pyysi valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiaista perehtymään tapauksen yksityiskohtiin. Hän on erikoistunut perus- ja ihmisoikeuksiin sekä syrjintäkysymyksiin.
Kysyimme mielipidettä myös Simo Vehmakselta. Hän tuli tunnetuksi Suomen ensimmäisenä vammaistutkimuksen professorina ja työskentelee nyt Tukholman yliopistossa erityispedagogiikan professorina.
Pauli Rautiainen kritisoi viranomaisten toimintaa voimakkaasti.
Vaalijala on käyttänyt keskeisenä perusteena Marian tahdosta riippumattomalle erityishuollolle poliisitutkintaa. Erityishuoltopäätöksen mukaan Maria on pidettävä Vaalijalassa tahdostaan riippumatta ainakin niin kauan, kun poliisitutkinta kestää.
Tutkinta on kestänyt nyt yli vuoden ajan.
Laki asettaa tahdosta riippumattomalle erityishuollolle tiukat reunaehdot. Henkilön on muun muassa oltava kykenemätön ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia ja vaarannettava oman tai muiden terveys ja turvallisuus.
Rautiainen kyseenalaistaa sen, onko Marian tahdosta riippumattomalle erityishuollolle olemassa laillisia perusteita.
– Koko ajatuskehikko tämän vapaudenriiston taustalla on nähdäkseni kestämätön.
Mariaa ei epäillä mistään rikoksesta. Tästä huolimatta hän on tilanteessa, jota voisi verrata tutkintavankeuteen.
– Meillähän on erittäin tiukkoja määräaikoja sille, miten me normaalisti voimme pitää henkilön vapautta riistettynä poliisitutkinnan turvaamiseksi. On selvää, että tässä tapauksessa on menty kaikkien määräaikojen yli vieläpä sellaisen asian yhteydessä, joka ei meidän normaalissa ajattelussa oikeuttaisi vapaudenriistoa laisinkaan, Rautiainen sanoo.
Suomi ei ole puuttunut ongelmiin
Rautiaisen mukaan Marian tapauksen mahdollistavat Suomen puutteellinen lainsäädäntö ja sitä toimeenpaneva sosiaalihuoltojärjestelmä.
Päätökset tahdosta riippumattomasta erityishuollosta voidaan Suomessa tehdä siten, että niiden kohteeksi joutuvalla henkilöllä ei ole mahdollisuutta viedä asiaansa riippumattoman ulkopuolisen asiantuntijan, kuten esimerkiksi lääkärin, arvioitavaksi.
– Pidän tätä oikeustilaa Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastaisena. Tämä mekanismi tuottaa meidän tahdonvastaiseen erityishuoltoon määräämisessä ihmisoikeusloukkauksen, Rautiainen sanoo.
Suomi sai käytännössä samasta asiasta tuomion Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) yli 10 vuotta sitten.
Niin sanotussa X vastaan Suomi -tapauksessa oli kyse siitä, että tahdonvastaiseen sairaalahoitoon määrätyllä ja pakkolääkityllä henkilöllä ei ollut mahdollisuutta hankkia riippumattoman lääkärin mielipidettä asiasta.
Tapaus johti joihinkin mielenterveyslain uudistuksiin, mutta Rautiaisen mukaan Suomi ei vieläkään ole tehnyt kaikkia EIT:n edellyttämiä muutoksia.
X vastaan Suomi -tapaus on Euroopan Neuvoston ylläpitämällä listalla niistä ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, joita koskevia oikeudenloukkauksia jäsenvaltio ei ole korjannut.
Marian tapauksessa kyseessä on sosiaalihuollon pakkotoimesta, josta säädetään kehitysvammalaissa. Rautiaisen mukaan laki olisi pitänyt korjata jo EIT:n tuomion jälkeen.
– Tahdonvastaisen erityishuollon puolella emme ole ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin. On tärkeää huomata, että tämä X vastaan Suomi -oikeudenloukkaus jatkuu Suomessa edelleen.
Simo Vehmas pitää Marian tapausta järkyttävänä.
– Heidän [kehitysvammaisten] puolesta ei taistella samalla tavalla kuin muiden. Mun on vaikea kuvitella, että joltain [ei-kehitysvammaiselta] ihmiseltä voitaisiin riistää perusoikeudet tuosta noin vaan.
Vehmas näkee, että tapaus liittyy vahvasti kehitysvammaisten aikuistumisen ongelmiin.
Vehmaksen puheessa toistuu termi dignity of risk. Karkeasti ottaen se tarkoittaa, että kehitysvammaisilla tulisi olla oikeus tehdä virheitä ja oppia niistä siinä missä muillakin kansalaisilla.
– Meidän lapsemme joutuvat kokemaan ikäviä asioita elämässään. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta. He oppivat, mutta se on myös tapa kunnioittaa heidän autonomiaansa, kunnioittaa heidän ihmisyyttään ja yksilöllisyyttään.
Vehmaksen mukaan monella aikuisella kehitysvammaisella ihmisellä on ylipäänsä kovin vähän elämää oman lapsuudenkodin ulkopuolella.
– Kehitysvammaisellakin pitäisi olla mahdollisuus elää suurin piirtein sellaista elämää kuin sen ikäiset ihmiset yleensä elää. Kolmekymppiset ihmiset elävät tyypillisesti omassa kodissaan, mokailevat raha-asioidensa kanssa, polttavat liikaa tupakkia ja äänestävät väärää puoluetta. Kaikkea mikä meitä vanhempia ärsyttää. Mutta niin se vaan on.
Itsemääräämisoikeutta ei ole tuettu
Maria on yrittänyt purkaa päätöksiä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta huonoin tuloksin. Hallinto-oikeus ei ole kyseenalaistanut sosiaaliviranomaisten ja lääkäreiden mielipiteitä.
Pauli Rautiaisen mukaan sosiaalityöntekijät ja Marialle asetettu edunvalvoja ovat kanavoineet vanhempien huolia, eivätkä ole tukeneet Marian itsemääräämisoikeutta, kuten esimerkiksi YK:n vammaissopimus edellyttäisi.
Hallinto-oikeus näyttää keskittyneen siihen, että asiat menevät muodollisesti oikein.
– Meillä pitäisi olla erilaisia mekanismeja, jotka tukisivat vammaisen henkilön tavoitetta itsenäistyä. Nyt nämä mekanismit ikään kuin toimivat häntä vastaan. Henkilön oma ääni on puristunut olemattomiin, Rautiainen sanoo.
Sanna Marinin hallitus uudisti vammaispalvelulainsäädäntöä, mutta tähän asiaan lainsäätäjät eivät puuttuneet.
– Tämä teema pitäisi ottaa meille tarkastelun alle.