Superkenkiä voi verrata dopingiin, sanoo asiantuntija – tämän takia kyse ei ole kuitenkaan huijaamisesta

Kansainvälistä yleisurheiluliittoa kenkien tarkistamisessa auttava Toni Arndt uskoo, että tänä kesänä juoksuradoilla tullaan näkemään lisää maailmanennätyksiä.

Lamecha Girma.
Lamecha Girma juoksi kesäkuun alussa 3 000 metrin esteiden maailmanennätyksen 7.52,11. Kuva: Getty Images
  • Joel Sippola
  • Mika Halonen

Yleisurheilun juoksumatkoilla nähtiin kesäkuun aikana neljä maailmanennätystä. Tämän myötä puheenaiheeksi on noussut jälleen kehittynyt kenkäteknologia.

Kesävyysjuoksuvalmentaja Janne Ukonmaanaho totesi Pariisin Timanttiliigan illan kolmen ME-juoksun jälkeen Yle Urheilulle, että uusimmilla piikkareilla on vaikutusta huimiin aikoihin.

The Timesin mukaan Pariisin illassa ME:n tehneet Faith Kipyegon, Lamecha Girma sekä Jakob Ingebrigtsen käyttivät kaikki niin kutsuttuja superpiikkareita.

Tuoreimman tutkimuksen mukaan ne voivat asiantuntijoiden mukaan parantaa juoksun taloudellisuutta kahdella prosentilla. Fysiologi Geoff Burnsin mukaan yhdenkin prosentin parannus voi tarkoittaa 3,2 sekuntia parempaa aikaa maililla (noin 1 609 metriä).

Australialainen Toni Arndt vastaa Kansainvälisessä yleisurheiluliitossa (World Athletics) siitä, että ME-juoksujen jälkeen kengät on tarkistettu sääntöjenmukaisiksi. Hänen mielestään kehittyneellä kenkäteknologialla on ollut merkittävä rooli aikojen parantumisessa.

– Ne ovat ehdottomasti nopeimmat. Voin sanoa sen. Myös tiedejulkaisut todistavat sen.

Australialainen Arndt on biomekaniikan professori, joka työskentelee Tukholman yliopistossa. Arndt on opiskellut niin Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Saksassa kuin Ruotsissakin. Tutkijanurallaan hän on keskittynyt muun muassa akillesjänteen biomekaniikkaan sekä jalkojen kinematiikkaan.

Vuonna 2019 WA pyysi häntä ottamaan vastuulleen alati kehittyneiden ”superkenkien” sääntöjenmukaisuuden.

”Kenkien kehitys mahdollistaa”

Arndt sanoo, että uusimmista piikkareista ymmärretään vähemmän kuin maratonkengistä.

– Tänä kesänä näemme enemmän maailmanennätyksiä radalla, sillä piikkarit ovat kehittyneet niin paljon.

Viimeisen neljän vuoden aikana miesten maratonin ME on parantunut minuutin ja 48 sekuntia.

Maratonin nykyinen ME-mies Eliud Kipchoge alitti keinotekoisessa testijuoksussa maratonilla kahden tunnin rajan. Kyseisessä kisassa hänen apunaan oli muun muassa yli 40 jänisjuoksijaa, jotka toimivat kenialaistähdelle tuulenhalkojina. Tuolloin puheenaiheeksi nousivat myös Kipchogen käyttämät kengät.

Hän juoksi ajan 1.59.40,2, mutta sitä ei laskettu viralliseksi maailmaennätykseksi. ME-aika 2.01.09 on viime vuodelta Berliinistä.

Arndtin mukaan maailmassa on muutama maratoonari, jotka pystyvät hyvinkin pian alittamaan virallisella maratonilla kahden tunnin haamurajan.

– Toki he ovat ilmiömäisiä juoksijoita, mutta kenkien kehitys myös mahdollistaa sen, Arndt kertoo.

Faith Kipyegon rikkoi 1 500 metrin ME-ajan Firenzessä 2.6.2023.
Faith Kipyegon on hurjastellut tänä kesänä maailmanennätyksen 1 500 metrillä sekä 5 000 metrillä. Kuva: NurPhoto / Getty Images

Ei kiellettyä

Jotkut vertaavat superkenkiä dopingiin. Arndt ostaa tämän ajatuksen.

– Olen samaa mieltä. Yksi eroavaisuus on vain se, että dopingin käyttö on kiellettyä. Kun ei riko sääntöjä, se ei ole kiellettyä.

– Kengät tarjoavat kuitenkin edun. Ihmiset juoksevat nopeampaa, mihin he oikeasti pystyisivät. He juoksevat nopeampaa kuin mitä se olisi mahdollista ilman näitä kenkiä.

Uusimpia piikkareita ja maratonkenkiä kutsutaan joissain piireissä tekniseksi dopingiksi. Arndt painottaa, että kenkävalmistajat sekä urheilijat noudattavat Kansainvälisen yleisurheiluliiton sääntöjä.

– Meidän pitää tehdä selväksi, ettei se ole huijaamista, sillä he noudattavat sääntöjä. Doping on huijaamista, joten näissä on iso ero.

On pohdittu, voisivatko säännöt jatkossa jotenkin muuttua. Arndtin mukaan eivät ainakaan lähitulevaisuudessa.

Arndt kertoo, että Kansainvälisen yleisurheiluliiton nykyiset piikkareita ja muita kenkiä koskevat säännöt eivät todennäköisesti muutu ainakaan ennen ensi vuonna pidettäviä Pariisin kesäolympialaisia, sillä WA:n on kunnioitettava kenkävalmistajien tekemää työtä.

Toni Arndtin mukaan kenkiä voi verrata dopingiin
Dopingiin verrattuna kengät ovat kuitenkin sallittuja.