”Ihan hyvää”.
Sitä kuuluu Maustetytöille.
Yhtye esiintyy perjantaina Sodankylän yöttömän yön elokuvajuhlilla. Suuressa teltassa Maustetytöt soittavat omia kappaleitaan elokuvakonsertissa, jossa esitetään Aki Kaurismäen ohjaama klassikkoelokuva Tulitikkutehtaan tyttö.
Yöttömän yön valoisuus on jo tehnyt Anna ja Kaisa Karjalaiseen vaikutuksen.
– Näyttää siltä, että pitää vetää monta täkkiä ikkunaan yöksi, että saa nukuttua yhtään, Kaisa Karjalainen sanoo.
Elokuvakonserttiin he suhtautuvat tyylilleen ominaisesti vaatimattomasti.
– Me ei osata tehdä mitään spesiaaleja sirkustemppuja, että meidän keikat on mitä ne on, se on samanlainen keikka kuin muutkin, mutta toki me ollaan vähän mietitty sitä elokuvan draaman kaaren mukaan, Anna kertoo.
Festivaaleilla saa myös Suomen ensi-iltansa Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet. Elokuvassa kuuluu Maustetyttöjen toisen albumin kappale Syntynyt suruun ja puettu pettymyksiin.
Siskokset ovat katsoneet lapsesta asti Aki Kaurismäen elokuvia ja ovat tämän faneja. Miltä tuntui päästä Kaurismäen leffaan mukaan?
– Kuten Anna eilen esitetyssä dokumenttielokuvassa sanoi, suomalaisilla ei ole tunteiden erittelyn taitoja, sitä tunnetta on vaikea kuvailla, Kaisa vastaa.
Karjalaiset osallistuivat yhden kuvauspäivän verran Kuolleiden lehtien tekemiseen. Siskokset kertovat, että oli hienoa päästä seuraamaan kulisseihin, miten elokuvaa ja erityisesti Kaurismäen elokuvaa tehdään.
Mikä on ylipäätään Maustetyttöjen suosikkielokuva?
– No huhhuh, en osaa sanoa yhtä parasta, mutta kyllä siellä monta Kaurismäen leffaa on, Anna Karjalainen sanoo.
– Tämä tuli puskista, ei uskalla sanoa mitään, ettei mene väärin, Kaisa sanoo.
Kaisa Karjalainen kertoo pitävänsä elokuvista, jotka on tehty pienellä budjetilla.
– Näkyy kädenjälki, että ne eivät ole niin viimeiseen asti hiottuja, se käsityöläisyys kiinnostaa kaikissa taiteenlajeissa, Kaisa sanoo.
Lue myös:
Maustetytöt on jo ilmiö – siskosten lakoninen ja vakavailmeinen tyyli puree
Mitä ajatuksia Sodankylän elokuvajuhlat herättävät? Voit kommentoida juttua 17.6. klo 23 saakka.