Velkademoni piinaa opiskelijoita – lapset ja asunnon hankinta saavat odottaa

Porin torilla seikkaili tiistaina Suomi-areena -vieraiden keskellä myös vanha vihtahousu, Suomen ylioppilaskuntien paikalle manaama velkademoni.

Velkademonin koura oli ahnaasti opiskelijoiden kukkarolla Porin torilla. Kuva ja video: Katja Halinen / Yle
  • Anna-Mari Vuollet

Yksi Suomi-areenan avajaispäivän erikoisimpia vieraita Porissa on opiskelijoita kiusaava velkademoni.

Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) halusi tempauksellaan kiinnittää huomiota opiskelijoiden velkaantumiseen.

Puheenjohtaja Lotta Leinonen seuraa huolestuneena hallituksen aikomuksia nostaa kansainvälisten opiskelijoiden lukukausimaksuja, mikä pahentaisi entisestään opiskelijoiden taloudellista tilannetta.

– Suomalaisopiskelijoiden velkaantumisen hidastamiseksi ei sovittu toimenpiteitä. Opintorahan indeksijarru ja asumistuen leikkaus kasvattavat opiskelijoiden velkataakkaa, Leinonen murehtii.

Vuonna 2017 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneella oli valmistuttuaan keskimäärin 10 000 euroa lainaa. Nyt lainamäärä on kivunnut jo 22 000 euroon.

– Kyllä sitä aika monta vuotta maksaa. Varmasti vaikuttaa suunnitelmaan perheenlisäyksestä tai asunnon ostamisesta, Leinonen kertoo.

Pakko priorisoida työt ennen opintoja

Helsingin yliopistossa sosiologiksi opiskeleva Jenny Kasongo sai demonilta kouraansa reilun 27 000 euron laskun, sillä ennen yliopisto-opintoja Kasongo opiskeli pari vuotta ammattikorkeakoulussa.

– Tämä summa on aika lähellä sitä opintolainaa, minkä olen joutunut nostamaan, Kasongo kertoo.

Jenny Kasongo on yliopisto-opintojen aikana joutunut priorisoimaan työskentelyä etenemisnopeuden sijaan, joten hänelle ei ole luvassa myöskään opintolainahyvitystä.

– Omistusasunnon hankinnan voi unohtaa ainakin kymmeneksi, jos ei kahdeksikymmeneksi vuodeksi.

Voit keskustella aiheesta 28. kesäkuuta kello 23 asti.