Äärioikeisto nousee otsikoihin harva se päivä. Aiheesta puhuttaessa esille nostetaan usein myös äärivasemmisto. Esimerkiksi kun jo eronneen elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) uusnatsikytköksistä kysyttiin pääministeri Petteri Orpolta (kok.) eduskunnan täysistunnossa, hän nosti kummatkin laidat esiin.
– Suomen pitää olla jatkossakin maa, joka on oikeusvaltio, joka on tasa-arvoinen. Emme tietenkään hyväksy mitään ääriliikkeitä, ei natsismia, ei stalinismia, Orpo vastasi.
Populismia tutkivan tutkijatohtorin Yannick Lahden mukaan ääriliikkeitä koskeva keskustelu kuulostaa siltä, että laitojen puntit olisivat tasan.
– Välillä kun kuuntelee keskustelua, voisi luulla, että eduskunnassa istuu hirveästi äärivasemmistolaisia, eli Suomessa perinteisemmin kommunisteja, Lahti pohtii.
Viranomaisten mukaan näin ei ole. Niin sisäministeriön kansallisen terrorismintorjunnan strategian kuin suojelupoliisin mukaan äärioikeistolaisen terrorismin uhka on voimistunut Suomessa muiden länsimaiden tapaan. Äärivasemmistolaistakin liikehdintää seurataan, mutta sen uhan nähdään olevan matala.
Lahden mukaan tutkijat tutkivat äärioikeistoa enemmän ja siitä kirjoitetaan mediassa useammin, koska äärioikeisto on tällä hetkellä suurempi uhka yhteiskunnalle.
– Jos säätiedotuksessa on paljon auringonpaistetta ja hellettä, niin silloin puhutaan niistä, Lahti sanoo vertauskuvallisesti.
Tutkijatohtori Lahti on myös SDP:n valtuutettu Jyväskylän kaupunginvaltuustossa.
Mikä lasketaan ääriliikehdinnäksi?
On aiheena sitten äärioikeisto tai äärivasemmisto, Lahden mukaan ääripuolelle siirrytään, kun lopetetaan kunnioittamasta oikeusvaltioperiaatetta. Kun oikeusvaltio on voimissaan, silloin julkinen valta toimii lainsäädännön asettamissa rajoissa, kunnioittaa demokratiaa ja perusoikeuksia sekä on riippumattomien tai puolueettomien tuomioistuinten valvonnassa. Lisäksi ääriliikehdintään liittyy fyysinen tai psykologinen väkivalta tai sillä uhkailu.
– Jos liike tulee oikealta laidalta, ja se uhkailee väkivallalla tai ihannoi natsismia tai fasismia, niin totta kai se silloin on äärioikeistoa, hän avaa.
Oikeistopopulismi ei ole Lahden mukaan itsessään uhka demokratialle, sillä ”terve määrä” populismia niin vasemmalta kuin oikealta on osa demokratiaa ja voi tuoda esiin marginaalissa olevien ääntä. Kaikki lehdistönvapautta ja oikeusistuinten itsenäistä toimintaa uhkaava sen sijaan on.
Sama sääntö, joka toimii oikealle laidalle, toimii myös vasemmalle. Jos vasemmalla oleva liike haukkuu kapitalistista vapaata markkinajärjestelmää, keskusta-oikeistopuolueita ja sanoo, että heidät pitäisi tappaa tai esimerkiksi ihannoi totalitaristista systeemiä, on se Lahden mukaan luettavissa äärivasemmistolaiseksi liikkeeksi.
– Mutta tällä hetkellä Suomessa ja Euroopassa oikeistoradikalismi ja oikeistopopulismi ovat ajan henki, hän sanoo.
Lisäksi Lahti muistuttaa, ettei antifasistinen tai antitotalistaristinen liike ole automaattisesti äärivasemmistolainen. Antifasismi vastustaa fasismia, joka pyrkii usein demokratian lakkauttamiseen. Antitotalitarismi puolestaan vastustaa totalitarismia, jossa yksittäinen johtaja tai eliittiryhmä hallitsee yhteiskunnan kaikkia aloja.
– Jos ihminen on vilpittömästi totalitarismia vastaan, hän on sitä vastaan tuli liike sitten vasemmalta, oikealta, ylhäältä tai alhaalta.
Poliittisen retoriikan kikka
Populismiin ja salaliittoteorioihin perehtynyt tutkijatohtori Niko Pyrhösen mukaan se, että vastapuolet syyttävät toisiansa ääriliikkeiksi, on maailmanlaajuinen trendi, jossa pelataan vastakkainasettelulla ja identiteettipolitiikalla. Hänenkään mielestä eri laidat eivät ole tämänhetkisessä maailmassa tasoissa.
– Teoreettisesti käsitteet vertautuvat varsin hyvin, mutta kokemusperäisesti maailmassa, varsinkin täällä Suomessa, eivät kovinkaan hyvin. Äärivasemmisto lausutaan lähinnä siinä vaiheessa, kun äärioikeisto on väitetysti tehnyt jotain, ja toisin päin niin ei käy lähes koskaan, hän kommentoi.
Tällaisesta huomion siirtämisestä asiasta toiseen Lahti kertoo käytettävän käsitettä whataboutismi. Teko on politiikan retoriikan kikka, jolla keskustelu saadaan pois itselle epämiellyttävistä aiheista.
Oikeisto saattaa esimerkiksi ottaa äärioikeistosta keskusteltaessa esiin ympäristöliike Elokapinan mielenosoitukset, joissa protestoijia on jouduttu poistamaan kaduilta. Toiminta on vasemmalle menevää, mutta liike ei ole uhkaillut väkivallalla, jota Lahden mukaan tarvittaisiin liikkeen määrittelemiseksi ääriliikkeeksi.
Historiassa äärivasemmistolaiset liikkeet ovat olleet suuremmassa roolissa kuin nyt. Lahden mukaan 1930-luvun Saksassa oli natsien hirmuhallinnolle paljon vastavoimia. Tällöin äärivasemmistolaiset liikkeet ihailivat neuvostodiktaattori Josif Stalinin tekoja ja myös kommunistit harjoittivat maassa paljon väkivaltaa.
– Vastavoima ei ollut mikään demokratiaa syleilevä vaihtoehto, Lahti tiivistää.
Äärioikeistolla kytköksiä puoluekenttään
Pyrhösen mukaan äärioikeisto on saanut Suomessa vankemman jalansijan puoluepolitiikassa kuin äärivasemmisto, jolla ei ole vastaavia kytköksiä vasemmistolaisiin puolueisiin. Hän kuvailee äärioikeistolaisuuden ilmiötä eri mittaluokan ilmiöksi kuin äärivasemmistolaisuutta.
Puoluetoimijoiden kytkökset äärioikeistoon ovat olleet esillä viime viikkoina, kun eduskunta äänesti luottamuksesta ministeri Junnilaan. Epäluottamusäänestykseen palataan vielä vuosikymmenien päästä, Lahti epäilee. Hänen mukaansa se oli askel kohti polarisoituneempaa Suomea.
– Kokoomuslaisilla on ollut visio viedä tietynlainen poliittinen ohjelma läpi, johon he ovat saaneet demokraattisen mandaatin. He eivät ole kuitenkaan ymmärtäneet, mitä he tekevät ja miltä se näyttää, kun seistään holokaustista vitsailevan ministerin takana.
Epäluottamusäänestys käytiin siitä, onko Junnila sopiva ministeriksi. Sopivuutta horjuttivat äärioikeistokytkökset ja natseista heitetyt vitsit. Junnila ei saanut hallitussisarpuolue RKP:n luottamusta.
Tällaisessa tilanteessa henkilöstä on Lahden mukaan oikeutettua käyttää termiä äärioikeistolainen. Hän toivoo kuitenkin, että sanojen kanssa oltaisiin varovaisia, vaikka puoluetoimijoilla onkin havaittu olevan äärioikeistokytköksiä.
– Ongelmana on, jos riviperussuomalainen leimataan natsiksi. Termejä käyttäessä pitää olla hyvin varma siitä, mistä puhuu, koska ne ovat vakavia syytöksiä. Jos termillä kutsuminen osuu väärin, se menettää merkityksensä.
