Ensimmäiset Suomen Nato-ajan alokkaat aloittavat varusmiespalveluksensa tänään maanantaina.
Kainuun prikaatissa palvelukseen astuu noin 1 670 alokasta. He tulevat pääasiassa Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Savosta, Keski-Suomesta, Pohjois-Karjalasta ja Kainuusta.
Koko maassa uusia alokkaita on lähes 12 000. Naisia palveluksen aloittavista on yli 700.
Pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen kertoo tiedotteessa, että uuden saapumiserän koulutuksessa näkyy aktiivinen kansainvälinen harjoitustoiminta. Varusmiehet esimerkiksi tapaavat usein Suomen liittolaisia harjoituksissa.
Natoon liittymisen lisäksi koulutuksessa huomioidaan turvallisuusympäristössä tapahtuneet muutokset. Koulutuksen perusteet ovat kunnossa ja koulutus vastaa hyvin vaatimuksia – tarvetta suurille muutoksille ei nähdä.
– Sotatieteellinen tutkimustieto pyritään saamaan mahdollisimman nopeasti hyötykäyttöön kentälle. Ukrainan sodasta saatuja oppeja jalkautetaan koulutuksen ja harjoitusten sisältöjä kehittämällä, Pietiläinen kuvailee.
Varusmiespalvelus kestää koulutuksesta riippuen 165, 255 tai 347 päivää.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.