Valkoinen, varakas ja verkostoitunut.
Tällaisilla ominaisuuksilla on päässyt todennäköisemmin Bostonissa sijaitsevaan Harvardin huippuyliopistoon.
Tilanne voi kuitenkin pian muuttua.
Kansalaisjärjestö Lawyers for Civil Rights valitti maanantaina Yhdysvaltain opetusministeriölle niin kutsuttujen murattiyliopistojen hakukäytännöistä.
Järjestön mukaan Harvardin hakumenettely suosii valkoisia ja varakkaita hakijoita.
Harvardin hakukriteereissä painaa enemmän hakijan sukulaissuhteet kuin opiskelijan saavutukset ja pätevyys, järjestö toteaa lausunnossaan.
Valituksessa viitataan National Bureau of Economic Research -ajatushautomon julkaisemaan selvitykseen.
Tutkimuksen mukaan lähes 70 prosenttia Harvardiin hyväksytyistä opiskelijoista, joilla on ennestään verkostoja yliopistoon, ovat valkoisia.
Jos hakija on valkoinen ja hänen perheessään on Harvardin käynyt sukulainen, opiskelija pääsee jopa seitsemän kertaa todennäköisemmin eliittiyliopistoon kuin sellainen hakija, jolla ei ole Harvardissa opiskellutta sukulaista.
NBER-raportissa todetaan, että valkoisten ja rikkaiden lisäksi Harvardin hakukäytännöt suosivat menestyneitä urheilijoita, dekaanin suosittelemia henkilöitä ja tutkijoiden lähisukulaisia.
Valituksen tehnyt kansalaisjärjestö toteaa, että eliittiyliopistoon päästäkseen pitää kuulua eliittiin.
Korkein oikeus poisti positiivisen syrjinnän
Hiljattain Yhdysvaltain korkein oikeus linjasi, että Harvard ja muut yhdysvaltalaiset huippuyliopistot eivät voi enää suosia opiskelijavalinnoissaan tiettyyn etniseen taustaan kuuluvia henkilöitä.
Korkein oikeus äänesti asiasta viime viikon torstaina äänin 6–3.
Käytäntö oli käytössä monissa amerikkalaisissa huippuyliopistoissa ja sitä perusteltiin pitkään monimuotoisuuden lisäämisellä korkeakouluissa.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ehdotti viime viikolla, että yliopistojen hakukriteereitä tulisi tarkastella uudelleen.
Presidentin mukaan nykyiset sisäänpääsykäytännöt suosivat jo ennestään etuoikeutetussa asemassa olevia henkilöitä.
Lähteet: AP, Reuters
4.7. klo 11.30 Korjattu. Artikkellissa väitettiin aiemmin virheellisesti, että käytäntö olisi johtanut valkoisten opiskelijoiden suosimiseen. Tarkennettu, että 70 prosenttia viittaa valkoisiin opiskelijoihin, joilla on Harvardin käynyt sukulainen.
Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta 5.7. klo 23.00 saakka.