Kun Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tällä viikolla saapuu Suomeen, kaikki huomio kiinnittyy häneen.
Taustalla toimii kuitenkin valtava koneisto.
– Olen kuullut, että koska kyseessä on moneen maahan suuntautuva matka, Bidenin vuoksi Suomeen saapuu yhteensä 600–700 ihmistä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak.
Vuosikymmeniä tiiviisti Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikkaa seurannut Salonius-Pasternak ei voi kertoa, mistä on tiedon kuullut.
Yhdysvaltain presidentin matkajärjestelyistä ei kerrota julkisuuteen – ei varsinkaan turvatoimista.
Silti niistä tiedetään paljonkin.
Tiedossa esimerkiksi on, että turvallisuuspalveluiden käyttämä koodinimi Bidenista on ”Celtic” eli keltti, mikä viitannee presidentin irlantilaisiin juuriin. Donald Trumpia kutsuttiin osuvasti moguliksi. Bill Clinton oli puolestaan pröystäilevästi ”Eagle” eli kotka.
Tässä jutussa kerromme, miten Yhdysvaltain presidentti matkustaa.
Yllätyksiä ei ole
Osa turvajärjestelyistä voi tuntua Suomessa ylimitoitetuilta.
Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Donald Trump tapasivat Helsingissä, jopa viemärikannet hitsattiin kiinni tapaamisalueelta ja autosaattueen varrelta. Todennäköisesti niin tehdään taas.
Salonius-Pasternakin mukaan turvatoimet noudattavat aina samanlaista protokollaa.
Tarkistuslista on perusteellinen. Kuka hoitaa ilmapuolustuksen? Tarvitaanko paikan päälle yhdysvaltalaisia tarkka-ampujia? Kuinka paikalliset lait säätelevät voimankäyttöä? Missä sairaalat sijaitsevat ja millaista hoitoa niistä saa? Ja niin edelleen.
Suomessa korostuu luonnollisesti yhteistyö puolustusvoimien ja poliisin kanssa.
– Sillä ei ole kuitenkaan väliä, mennäänkö Helsinkiin, Brysseliin vai Bagdadiin, sama tarkistuslista käydään aina läpi.
Tämä on yksinkertaisesti helpompaa kuin pohtia jokaisen matkan yhteydessä, mitkä kaikki asiat on tärkeä käydä läpi juuri tässä maassa, Salonius-Pasternak avaa.
Yhdysvaltain entisen Suomen-suurlähettilään Bruce Oreckin mukaan presidentin matkajärjestelyt tiivistyvät yhteen periaatteeseen.
– Mitään ei jätetä sattuman varaan. Kirjaimellisesti ei mitään. Ei mitään! Oreck painottaa.
Oreck toimi suurlähettiläänä, kun Biden vieraili Helsingissä varapresidenttinä vuonna 2011.
Vaikka varapresidentin ja presidentin vierailuun liittyvien järjestelyjen mittakaava on eri, niitä yhdistää varautuminen kaikkeen.
– Jos tulee yllätyksiä, joku on mokannut pahasti, Oreck sanoo.
Monet huomioon otettavat asiat ovat samanlaisia kuin tavallisella matkailijalla. Yksinkertaisimmillaan kyse voi olla lähimmän vessan sijainnin kartoittamisesta.
Erona on se, että presidentin henkilökunta ei ala vasta tarpeen vaatiessa kyselemään lähimmän vessan perään.
– Ei. Vakuutan, että he ovat selvittäneet joka ikisen vessan sijainnin. Se on yksinkertaisesti heidän työtänsä. Kaiken pitää olla selvillä, kun on tiukka aikataulu.
The Beast ja omat ruoat
Yhdysvaltain presidentin kohdalla kaikki on suurta ja mahtavaa.
Bidenin mukana lentää todennäköisesti yhdeksän tonnia painava Cadillac, jonka lempinimi on ”The Beast” eli peto.
BBC kertoo, että autoon on asennettu muun muassa kyynelkaasukranaatteja, pimeänäkökamerat ja luodinkestävät turvalasit. Autossa on jopa jääkaappi, jossa kuljetetaan Bidenin veriryhmään sopivaa verta.
Enemmän yksityiskohtia presidentin autosta ja lentokoneesta voit lukea tästä Ylen jutusta.
Matkalle ei myöskään lähdetä ilman omia lääkäreitä, ruokia ja astioita.
– Ei Bidenilla tietenkään mitään esimaistajaa ole, jos Sauli Niinistö tarjoaa lasin vettä tai lounaspurtavaa. On vain helpompi ottaa kaikki mukaan ja katsoa, mitä tarvitaan, Salonius-Pasternak kertoo.
Oreck ei muista, että Bidenilla olisi ollut omat ruoat ja astiat mukana viime Helsingin matkalla. Hän ei kuitenkaan epäile, etteikö presidentin kohdalla näin olisi.
Kysymys ruoasta palauttaa entisen suurlähettilään mieleen Bidenin mukana matkanneen tyttärentyttären, joka halusi pitsaa.
– Olimme kartoittaneet miljoona ravintolaa. Yhdestä sai poroa, toisesta lohikeittoa ja vaikka mitä muita perinneruokapaikkoja. Mutta he menivät pitsalle, Oreck nauraa.
Suurlähetystö auttaa järjestelyissä ja voi antaa neuvoja, mutta päätökset tehdään Washingtonissa.
– Presidentti on presidentti. Jos hän haluaa mennä ostamaan salmiakkia, sitten niin tapahtuu. En usko, että niin käy, mutta niin voi käydä.
Ydinjoukko saapuu Air Force One -koneella
Biden saapuu Suomeen Yhdysvaltain ilmavoimien lentokoneella, joka tunnetaan parhaiten sen radiokutsutunnuksella Air Force One.
Bidenin koko seurue ei kuitenkaan pelmahda kerralla paikalle. Turvahenkilöt liikkuvat porrastetusti.
Lontoosta turvamiehiä suuntaa etukäteen Vilnaan, ja Vilnasta Helsinkiin. Osa on käynyt Suomessa jo viikkoja tai kuukausia ennen valtiovierailua tarkastamassa tapaamispaikkoja, ajoreittejä ja sairaaloita, Salonius-Pasternak selittää.
Air Force Onen kyydissä matkaavat presidentin ydinjoukko sekä kymmenkunta toimittajaa.
Salonius-Pasternak jaottelee ydinjoukon neljään ryhmään.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat presidentin henkivartijat ja lähimmät turvamiehet. Toiseen ruoasta ja terveydestä vastaavat henkilöt, kuten lääkärit. Kolmas joukko ovat poliittiset neuvonantajat ja avustajat. Lisäksi matkalle osallistuu mahdollisesti presidentin lähipiiriä, kuten puoliso Jill Biden.
Nämä henkilöt pysyttelevät koko ajan presidentin lähettyvillä. Turvallisuuden lisäksi heidän tehtävänsä on varmistaa, että presidentti saa välittömästi tiedon ja kykenee reagoimaan, jos matkan aikana koittaa äkillinen kriisi.
Joko suuri ja pelottava tai pieni ja huomaamaton
Vielä ei ole tiedossa, yöpyykö Biden Helsingissä.
Usein korkea-arvoisia vieraita on majoitettu Kalastajatorpalla, missä sijaitsee valtion vierastalo. Nyt vierastalo ei ole kuitenkaan käytössä.
Muita majoitusvaihtoehtoja ovat muutamat keskustassa sijaitsevat huippuhotellit sekä Yhdysvaltain suurlähetystö.
Jos Biden yöpyy Helsingissä, saapuu hän todennäköisesti jo keskiviikkona. Toistaiseksi tiedotus asiasta on ollut niukkaa.
Huomaamatta Yhdysvaltain presidentti ei kuitenkaan Helsinkiin voi saapua. Matka-aikataulu paljastuu viimeistään siinä vaiheessa, kun Helsinki-Vantaan lentokentän ilmatila suljetaan.
Salonius-Pasternakin mukaan valtiovierailun turvallisuutta voikin suunnitella kahdella eri tavalla.
– Vähän niin kuin eläinkunnassa. Joko olet pieni, huomaamaton ja sinulla on hyvä naamioväritys. Tai sitten olet niin näkyvä, niin iso, niin kovaääninen ja niin pelottavan näköinen, ettei kukaan edes kuvittele yrittävänsä mitään.
Jälkimmäinen on yleensä Yhdysvaltain presidentin lähestymistapa, tutkija kiteyttää.