Vieraslaji supikoira on saatu lähes hävitettyä Saaristomerellä

Supikoiravapaita saaria on jo Kemiönsaaren alueella. Kotoperäinen saukko on puolestaan levittäytynyt ulkosaaristoon saakka.

Tuhansia lintuja lentää Saaristomeren saaren yläpuolella. Taivas on sininen. Maassa on vihreää kasvillisuutta.
Maapedoista vapaalla saarella voi lintujen parimäärä nousta parhaimmillaan lähelle tuhatta paria. Kuvassa Saaristomeren ulkosaariston lintusaari. Kuva: Roland Vösa / Metsähallitus
  • Tarja Hiltunen

Vieraslaji supikoira on saatu lähes hävitettyä Saaristomeren alueelta. Lajia on pyydetty järjestelmällisesti jo muutaman vuoden ajan.

Saaristomerellä koiran avulla tehtävät pyynnit kattavat jo tuhansia hehtaareita.

Supikoira ja minkki ovat uhkana pesiville linnuille ja saariston monimuotoisuudelle.

Saaristoluonnon hoito- ja suojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Tommy Arfmanin mukaan Saaristomereltä löytyy jo täysin pedottomia alueita.

– Kemiönsaaren Tunnhamnin alue ja Vänön ulkovyöhyke ovat pedoista vapaita, työn alla on nyt Vänön pohjoisvyöhyke. Samoin Gullkronan alue on hyvällä mallilla.

Arfmanin mukaan supikoiralla on Saaristomerellä enää muutamia elinpiirejä. Sen sijaan minkin poistossa riittää hänen mukaansa vielä työtä. Minkki pystyy asumaan pienemmissä saarissa kuin supikoira.

Vieraslajeja on poistettu kesän aikana Metsähallituksen vetämässä Biodiversia LIFE-IP -hankkeessa.

Pyyntialuekokonaisuuksia on yhteensä kahdeksan. Ne alkavat Vironlahdelta jatkuen aina Kemiin saakka. Vuonna 2022 vieraspetoja pyydettiin yli tuhannella saarella, lintujen parhaimmilla pesintäalueilla.

Yhteensä lähes 300 minkkiä ja supikoiraa poistettiin koirien ja loukkujen avulla.

Pyynnin myötä saaristolintulajien poikastuotto on parantunut, kertoo Metsähallitus tiedotteessaan.

Saukko lisääntynyt voimakkaasti

Kotoperäistä lajistoa oleva saukko on levittäytynyt uloimpaan saaristoon viimeisen kolmen vuoden aikana. Metsähallituksen mukaan toistaiseksi ei vielä tiedetä saukkojen runsastumisen vaikutuksia esimerkiksi minkkikantaan.

Tommy Arfmanin mukaan saukko on ottanut ykköspedon aseman saaristossa.

– Saukon on todettu tuhonneen joitakin lintujen pesiä, mutta toisaalta saukon elinpiiriin kuuluvissa saarissa on ollut runsaasti lintujen pesintää.