Lasten ja nuorten tarve mielenterveyspalveluille on lisääntynyt Etelä-Savossa.
Nuoret ovat yhä enemmän masentuneita ja ahdistuneita, kertoo hyvinvointialue Eloisan lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen tulosaluepäällikkö Johanna Puhakka.
Tilanne ei koske vain Etelä-Savoa, vaan suunta on sama myös valtakunnallisesti.
Puhakan mukaan avuntarpeen lisääntymiseen on pyritty vastaamaan esimerkiksi tarjoamalla erilaisia lyhytterapioita.
Masennuksesta ja ahdistuksesta kärsiville nuorille tarjotaan esimerkiksi määrämittaisia, 6–10 kerran menetelmiä, joihin pääsee hyvin matalalla kynnyksellä.
Hyvinvointialue panostaa perusterveydenhuoltoon
Puhakan mukaan nuorten käyntimäärät erikoissairaanhoidossa ovat pysyneet melko samana kuin aiemminkin, mutta käynnit perusterveydenhuollossa ovat lisääntyneet.
Siksi hyvinvointialueen tavoitteena on panostaa nimenomaan perusterveydenhuoltoon, johon lapset ja nuoret pääsevät omalla tai huoltajan yhteydenotolla.
– Lasten ja nuorten tarpeet kasvavat vuosi vuodelta. Pyrimme siihen, että palveluita on aina saatavilla, ja mahdollisimman matalalla kynnyksellä, hän toteaa.
Perusterveydenhuollossa ei esimerkiksi ole käytössä samanlaisia lähetekäytäntöjä kuin erikoissairaanhoidossa.
Jonoja ei perusterveydenhuoltoon Puhakan mukaan juurikaan ole: aika pystytään yleensä antamaan kahden viikon sisällä yhteydenotosta.
– Savonlinnassa on alkuvuodesta ollut jonoutunut tilanne, mutta sitä on saatu kevään ja alkukesän aikana purettua.
Erikoissairaanhoidon puolella aika on yleensä pystytty antamaan hoitotakuun puitteissa.
Eloisan alueella mielenterveyspalveluita tarjoaa myös esimerkiksi opiskeluterveydenhuolto.
Voit kommentoida aihetta lauantaihin 22. heinäkuuta kello 23:een saakka.