Yli 25 000 euron vakioveikkausvoitto yhä lunastamatta – peli pelattu liki vuosi sitten Kontiolahdella

Voiton lunastamiseen ei ole enää kuin reilu viikko aikaa.

Vakioveikkauskuponki , joka on jalkapallon maalin kaltaisen verkkorakennelman päällä.
Kontiolahdella 13 oikein pelatun veikkausrivin voiton lunastamiseen tarvitaan pelitosite. Kuva: Veikkaus
  • Tarja Laitinen

Kontiolahdella liki vuosi sitten pelatun Vakioveikkauksen mojova voittosumma on yhä lunastamatta.

Kontiolahden K -marketissa pelattiin Vakioveikkauksessa 13 oikein -tulos. Voittoisan rivin kohteet olivat Englannin Valioliigaa ja Englannin mestaruussarjaa.

Alavoittojen kanssa voittosumma on päälle 25 000 euroa.

Onnistuneen rivin lunastuksella on kiire, sillä voitto on nostettava vuoden kuluessa. Viimeinen lunastuspäivä on sunnuntai, elokuun 6. päivä.

Pelaaja ei tunnistautunut Veikkaus-kortilla, joten summaa varten tarvitaan voittotosite.

Voiton voi nostaa Danske Bankista tai Veikkauksen omasta pelisalista, joista yksi on esimerkiksi Joensuun Siltakadulla.

Veikkauksen mukaan pelivoittoja jää lunastamatta vuosittain miljoonia euroja. Vuonna 2022 lunastamattomia voittoja kertyi yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa.