Sukevan sulttaanina tunnettu Mika Hujanen on ehdolla vuoden hyväntekijäksi

Vuoden hyväntekijän tunnustuksen myöntää vuosittain Suomen Lions-liitto.

Mika Hujanen.
Mika Hujanen eli Sukevan sulttaani on järjestänyt monenlaisia hyväntekeväisyystempauksia jo vuosien ajan. Arkistokuva. Kuva: Toni Pitkänen / Yle
  • Roosa Tuovinen

Sukevan Sulttaanina tunnettu Mika Hujanen on ehdolla vuoden hyväntekijäksi Suomen Lions-liiton järjestämässä äänestyksessä.

Lions-liitto jakaa tunnustuksen vuosittain 8. lokakuuta valtakunnallisena Lions-klubien Hyvän päivänä. Tunnustus jaetaan henkilölle, joka on epäitsekkäällä toiminnallaan vahvistanut yhteistä hyvää Suomessa.

Äänestyksessä tänä vuonna mukana oleva Mika Hujanen on vuosien ajan järjestänyt erilaisia tempauksia kerätäkseen varoja hyväntekeväisyyteen. Hän myös pyrkii toiminnallaan edistämään lasten ja nuorten liikkumista.

Hujasen tempauksiin lukeutuu muun muassa hänen tänä kesänä suorittamansa hyväntekeväisyysjuoksu Helsingistä Utsjoelle. Juoksun tavoitteena oli saada kerättyä lasten ja nuorten liikuntavälineisiin 150 000 euroa.

Hujasta äänestykseen on ehdottanut Olavi Tapaninen Iisalmen Lions-klubista.

Mika Hujasen lisäksi äänestyksessä ovat mukana Tarja Kärkkäinen, kahvilayrittäjä Jyväskylästä ja Nadal-Nord-apujärjestön puheenjohtaja Gunilla Luther-Lindqvist.

Äänestys on käynnissä Suomen Lions-liiton nettisivuilla 15. elokuuta saakka.