Hopean hinta siivitti hopeakaivos Sotkamo Silverin parempaan tulokseen huhti-kesäkuussa

Sotkamo Silverin kannattavuus parani toisella vuosineljänneksellä. Taustalla on muun muassa malmin parempi keskimääräinen hopeapitoisuus ja hopean hinta.

Sotkamo Silverin porauskalustoa kaivostunnelissa.
Sotkamo Silverin porauskalustoa kaivostunnelissa helmikuussa 2023. Kuva: Rami Moilanen / Yle
  • Hanne Kinnunen

Sotkamo Silver sai kasvatettua tuotantomääräänsä huhti-kesäkuussa. Vielä alkuvuonna yhtiöllä oli vaikeuksia malmin louhinnassa. Viime vuonna syvennetyn vinotunnelin ansiosta Sotkamo Silver onnistui kasvattamaan hopeapitoisuutta.

Liikevaihto kasvoi 33 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli nyt 120 miljoonaan Ruotsin kruunua.

Huhti-kesäkuun liiketulos oli 34 miljoonaa kruunua, kun se vuosi sitten oli miinuksella (-16 MSEK). Käyttökate nousi 53 miljoonaan kruunuun alkuvuoden kuudesta miljoonasta kruunusta.

Sotkamo Silver kertoo tiedotteessaan, että yhtiön kannattavuutta lisäsi myös energian hintojen lasku. Samalla yhtiö on tehostanut kaivostoimintaansa ja onnistunut leikkaamaan kustannuksiaan.

Yhtiö keskittyy toimintansa vakauttamiseen ja parantamiseen, mutta sillä on edelleen tavoitteena jatkaa tutkimuskairauksia kaivoksen käyttöiän pidentämiseksi.

Voit keskustella aiheesta 29.7.2023 klo 23 asti.