Sotkamon hopeakaivoksella on ollut vaikea alkuvuosi. Hopean tuotanto putosi tammi–maaliskuussa tasolle, jossa se oli viimeksi silloin, kun kaivoksen toimintaa käynnistettiin vuonna 2019.
Alhainen tuotantomäärä johtuu vaikeuksista malmin louhinnassa. Tuotanto on nyt kuitenkin yhtiön mukaan vakiintumassa, ja yhtiö pitää ennusteensa koko vuoden hopeantuotannosta ennallaan.
Samalla laski myös yhtiön liikevaihto. Tammi–maaliskuussa Sotkamo Silverin liikevaihto oli 67 miljoonaa Ruotsin kruunua eli 5,9 miljoonaa euroa. Viime loppuvuonna liikevaihto oli 100 miljoonaa kruunua.
Sotkamon hopeakaivos on tuottanut viimeksi liikevoittoa viime vuoden alkuneljänneksellä. Sotkamo Silverin liiketappio kasvoi alkuvuonna hieman, ja yhtiö teki tappiota 10 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 0,9 miljoonaa euroa.
Sotkamon hopeakaivoksen toiminta on sijoittajien tarkassa seurannassa. Yhtiö onnistui nousemaan kassakriisistä alkuvuonna, kun omistajat hyväksyivät uudet osakeannit.
Sotkamo Silverillä onkin riittävästi käyttöpääomaa ”lyhyellä aikavälillä”, kertoo yhtiön konsernijohtaja Mikko Jalasto tiedotteessa. Yhtiö keskittyy nyt maksimoimaan liikevaihdon ja operatiivisen kassavirran.
Jalaston mukaan Sotkamon kaivoksessa on nyt saatu louhittua malmia, jossa on aiempaa enemmän hopeaa. Yhtiö pitääkin ennallaan arvionsa, että koko tämän vuoden aikana syntyy 1,4–1,5 miljoonaa unssia hopeaa.