1 700 suomalaista matkusti juuri Amsterdamiin – lue tämä, jos et vielä tiedä mikä ihme on Gymnaestrada

World Gymnaestrada on voimistelun suurtapahtuma, joka on suunnattu jokaiselle taitotasosta riippumatta. Suomesta osallistujia on mukana 1 700. Yksi osallistuvista seuroista tulee Hämeenlinnasta.

Hämeenlinnan voimisteluseura on saanut Amsterdamiin oman hallinäytöksen. Se esitetään kolme kertaa. Videolla maistiaisia ohjelman kenraaliharjoituksesta. Video: Tiina Kokko / Yle.
  • Tiina Kokko

Näytösvoimistelun suurtapahtuma, ei-kilpailullinen World Gymnaestrada kokoaa Amsterdamiin lähes 19 000 voimistelijaa 55 maasta. Se tarkoittaa lukuisia näytöksiä kentillä, halleissa ja muilla lavoilla viikon ajan heinäkuun viimeisestä sunnuntaista lähtien.

Suurtapahtuma järjestetään neljän vuoden välein: nyt jo 17. kerran.

– Suomalaisten leipälajina olivat aluksi kaikki kenttäohjelmat. Saimme niistä aina valtavan hyvää palautetta, koska meidän ohjelmat liikkuivat kentällä, vaihtoivat kuvioita runsaasti. Keskieurooppalaiset tekivät enemmän paikallaan, ja vain harvoin oli kuvioiden vaihtoja, kertoo jo yhdeksättä kertaa tapahtumaan osallistuva Elina Torkko-Hieto Hämeenlinnan voimisteluseurasta.

Nykyään suomalaiset ovat mukana myös hallinäytöksissä. Niissä on mukana enemmän tanssillista voimistelua.

– Erityisesti japanilaiset ovat olleet ihastuneita. He katsovat hyvin tarkalla silmällä, mitä Suomessa tehdään.

Myös Hämeenlinnan voimisteluseuralla on tänä vuonna oma 15 minuutin hallinäytös, Friends for life, jonka kenraaliharjoitus järjestettiin yleisön edessä ennen lähtöä matkalle. Seuran näytös esitetään Amsterdamissa kolme kertaa.

”Vähän jännittää”

Jos Elina Torkko-Hieto edustaa tämän vuoden tapahtumassa konkariosastoa, Ella Latomäki on lähdössä kansainväliseen voimistelutapahtumaan ensimmäistä kertaa.

– Vähän jännittää, mutta kyllä se hyvin menee, nuori voimistelija luottaa.

Samaa mieltä on Torkko-Hieto, sillä omaa näytösohjelmaa on harjoiteltu paljon yhdessä.

– Kun me ollaan kaikki eri-ikäisiä, on entistä tärkeämpää, että tulee hyvä yhteis- ja seurahenki. Me olemme tosiaan 12 ikävuodesta 63:een.

Anu Vartiainen, Ella Latomäki ja Elina Torkko-Hieto hymyilevät kameralle liikuntasalissa, jossa voimistelijat valmistautuvat näytökseen.
Anu Vartiainen (vas.), Ella Latomäki ja Elina Torkko-Hieto esiintyvät Amsterdamissa kansainväliselle yleisölle. Kuva: Tiina Kokko / Yle

Hämeenlinnalaisten ohjelman koreografi on Anu Vartiainen. Toisen koreografina on Janika Tuunainen. Vartiainen vastaa koko hallinäytöksen kokoamisesta.

Näytösohjelman vieminen kansainvälisten silmien alle on tärkeää palautteen saamiseksi, mutta ei välttämättä ole se ykkösjuttu.

– Ehkä merkittävintä on, että saa tehdä tätä ryhmän kanssa. Tämähän ei tulisi yksin. Koreografian tekemisessä on paljon kohtia, mitä ei pysty yksin päässä miettimään.

Vartiainen sanoo olevansa hyvin visuaalinen, siksi hänestä on tärkeää nähdä ryhmien liikkuminen. Yhteistyö koreografian laatimisessa on kantava voima.

Äidiltä tyttärelle

Naisvoimistelulla on Suomessa pitkät perinteet, siksi myös nykypäivän voimisteluseurat ovat hyvin naisvaltaisia. Harrastus periytyy usein äidiltä tyttärelle.

– Voimistelu menee hyvin vahvasti perheissä yhteisenä lajina, Torkko-Hieto tietää.

Hämeenlinnan Voimisteluseuran Gymnaestrada-ryhmässäkin on mukana monta äiti-tytär-paria. Esimerkiksi Latomäen perheestä Ellan lisäksi voimistelevat isosisko ja äiti. Myös Anu Vartiaisen tytär on mukana voimistelemassa.

World Gymnaestrada järjestetään Hollannin Amsterdamissa 30.7. – 5.8. Suomen voimisteluliiton mukaan Suomella on ollut delegaatio jokaisessa tapahtumassa, joista ensimmäinen pidettiin Hollannin Rotterdamissa vuonna 1953.

Suomella on Amsterdamissa kenttänäytöksen lisäksi 13 eri hallinäytöstä. Suomi näkyy myös Pohjolan ilta -näytöksessä, FIG Gaala -näytöksessä sekä kaupunkilavoilla, joissa esiintyy 10 suomalaista voimisteluseuraa. Yhteensä Suomesta mukana on 1 700 osallistujaa.