Kuhmon mökkiläiset on jälleen kutsuttu vuotuiseen yleiskokoukseen. Kutsujana ovat kaupunki ja Kuhmon mökkiläistoimikunta. Tarkoituksena on tavata toisia mökkiläisiä, keskustella ajankohtaisista asioista ja evästää kaupunkia mökkiläisten tarpeissa.
Mökkiläistoimikunnan pitkäaikainen puheenjohtaja, kuopiolainen kuhmossamökkeilijä Martti Rönkkö sanoo, että yleiskokous vaikuttaa lisäävän suosiotaan joka vuosi. Viime vuonna paikalla oli lähes 20 mökkiläistä.
– Toki Kuhmossa on myös mökkiläisiä, ketkä eivät halua olla toisten kanssa missään tekemisissä. He tulevat mökille ja haluavat olla kaikessa rauhassa, eikä yhdistystoiminta kaikkia kiinnosta.
Yleiskokouksesta pidetään pöytäkirjaa, jotta huolet ja toiveet tulevat muistiin ja toimitettua eteenpäin. Viime vuoden yleiskokous esitti Kuhmolle toiveen, että valtatie 900:n eli pohjoispuolen tien kuntoa kohennettaisiin. Tämä on Rönkön mukaan jo pitkäaikainen toive.
Toinen toive kaupungille oli, että Kajaanin ja Helsinki-Vantaan välinen lentoliikenne tulee saada toimivaksi. Jätteenkeräyspaikkojen siistiminen, retkeilyreitistöjen kunto ja eläinlääkäripalvelut tulivat myös kirjatuksi vuoden 2022 mökkiläisten yleiskokouksen pöytäkirjaan.
Lauantaina 12. elokuuta yleiskokous pidetään talvisodan taistelupaikalla Jyrkänkosken puolustusasemassa. Rönkön mukaan paikka on valittu, että kokouksessa saa samalla esiteltyä mökkipaikkakunnan historiaa.
Lue lisää Kainuun uutisia Yle Uutisten netissä.