Maailman Shakkiliitto Fide on ilmoittanut, etteivät transnaiset voi toistaiseksi osallistua virallisiin naisten kilpailuihin.
Kielto on voimassa niin kauan, kun liitto on saanut tehdyksi ”perinpohjaisen analyysin” tilanteesta, mikä saattaa viedä kaksi vuotta.
Fiden johtokunnan aikaisemmin tässä kuussa hyväksymät uudet säännöt astuvat voimaan 21. elokuuta, uutistoimisto Reuters kirjoittaa.
– Mikäli pelaajan sukupuoli on muutettu miehestä naiseksi, pelaajalla ei ole oikeutta osallistua Fiden viralliseen kisaan naisena ennen kuin liitto on tehnyt asiasta uuden päätöksen, Maailman shakkiliitto kommentoi.
Transnaiset voivat edelleen osallistua ”avoimen” luokan kilpailuihin, liitto jatkoi.
Suomen Shakkiliitto ei ole samalla kannalla
Suomen Shakkiliiton puheenjohtaja Eetu Tiiva kertoo, että Maailman Shakkiliiton päätös tuli yllätyksenä.
– Päätöstä on valmisteltu suljettujen ovien takana, eikä lajiliitoille ole tullut siitä hirveästi tietoa, Tiiva sanoo.
Suomen Shakkiliiton linjaus on ollut lähes kymmenen vuotta, että sukupuolensa voi kertoa omalla ilmoituksella.
– Olemme pitämässä kiinni siitä.
Tiivan mukaan kansallisella tasolla kilpailussa tullaan jatkamaan aiemminkin voimassa ollutta päätöstä. Fiden linjaukset koskevat maailmantason turnauksia, hän kertoo.
Tiiva sanoo Suomen Shakkiliiton aikovan ottaa yhteyttä Maailman Shakkiliittoon, sillä heillä on ”joitakin epäselviä ja ristiriitaisia kohtia” verrattuna kansalliseen liittoon.
Miksi shakissa pelataan sukupuoliluokissa?
Shakki on älyä eikä fyysistä voimaa vaativa peli, mikä voi osaltaan herättää kysymyksen siitä, miksi lajissa ylipäätään jaotellaan pelaajia sukupuolen perusteella.
Tiiva kertoo sukupuolijaottelun johtuvan siitä, että shakki on todella miesvoittoinen laji. Hänen mukaansa vain yksi kymmenestä shakin harrastajista on naisia.
– Naisten sarjan tarkoitus on kannustaa myös naisia ja tyttöjä lajin harrastamisen pariin, hän sanoo.
Juttua tarkennettu perjantaina 18.8.2023 klo 13.24: jutussa käytetty sanaa transsukupuolinen ja sen tilalle vaihdettu sana transnainen.