Ruokavirasto: Lintuinfluenssaa tutkitaan viideltä uudelta turkistarhalta

Lintuinfluenssaa on todettu tähän mennessä 28 luonnonvaraisessa linnussa ja 25 turkistarhalla Suomessa.

Kuva turkistarhan yhden häkkitalon sisältä. Häkit ovat tyhjiä.
Suomessa on tähän mennessä todettu lintuinfluenssaa 25 turkistarhalla. Arkistokuva. Kuva: Ida-Maria Björkqvist / Yle
  • Jaana Mattila

Lintuinfluenssaviruksesta on tulossa näytteitä tutkittavaksi tai niitä tutkitaan parhaillaan viideltä uudelta turkistarhalta.

Eläinten terveyden ja lääkitsemisen yksikön johtaja Sirpa Kiviruusu Ruokavirastosta toteaa, että kaikki viisi tarhaa sijaitsee samoilla alueilla kuin tähän asti eli pohjalaismaakunnissa.

Neljä tilaa tutkitaan hänen mukaansa siksi, että ne sijaitsevat tartuntatilojen läheisyydessä. Yhdellä tutkittavista tiloista on jonkin verran kuolleita turkiseläimiä.

Tähän mennessä virusta on todettu 25 turkistarhalla Suomessa.

Syyskuussa Ruokavirasto aikoo tarkistaa kaikki turkistarhat Suomessa. Tarhoja on noin 400.

Ruokavirasto tiedotti keskiviikkona, että seurannan ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan turkistarhojen minkit, koska minkkien lintuinfluenssatartunnat aiheuttavat ihmisille suuremman terveysvaaran kuin kettujen ja supikoirien. Näytteitä otetaan jokaisesta Suomen noin 130 minkkitarhasta.

Ensimmäinen vaihe on tarkoitus saada päätökseen lokakuun loppuun mennessä, jonka jälkeen tutkinta siirtyy kettu- ja supikoiratarhojen seurantaan ja näytteenottoon.

Lintuinfluenssaa tutkitaan verinäytteistä

Näytteitä ottavat kunnaneläinlääkärit ja Ruokaviraston valtuuttamat näytteenottajat.

Turkistarhoilta otetaan verinäytteitä vasta-ainetutkimuksiin sekä itsestään kuolleilta että lopetetuilta eläimiltä.

Näytteet tutkitaan Ruokaviraston laboratoriossa. Niistä tutkitaan myös koronaviruksen esiintymistä.

Tähän mennessä viruksen muuntumista on todettu viidellä tilalla. Kiviruusun mukaan tutkimuksissa ei ole toistaiseksi osoitettu, että lintuinfluenssa olisi levinnyt eläimestä toiseen.

Tähän mennessä 13 turkistarhalle on annettu lopetuspäätös viruksen vuoksi. Kiviruusun mukaan kaikissa lopetettavaksi määrätyissä tarhoissa on todettu lintuinfluenssaa.

Toistaiseksi noin 120 000 eläintä on määrätty lopetettavaksi tartuntatiloilla.

23.8.2023 kello 14 juttua päivitetty kauttaaltaan.