Sateenkaariliputus kohdannut Maskussa jo kolmesti ilkivaltaa – kunnanjohtaja aikoo mennä viikonloppuna vahtimaan liputusta henkilökohtaisesti

Maskun kunta on ollut yhteydessä poliisiin ja tehnyt rikosilmoituksen. Miira Raiskilalle ilkivalta on merkki siitä, että yhdenvertaisuudesta täytyy pitää suurempaa ääntä.

Kolme sateenkaarilippua vierekkäisissä lipputangoissa.
Maskun virastotalon edessä liehuvat sateenkaariliput ovat olleet ilkivallan kohteena jo kolmesti tällä viikolla. Arkistokuva Kuva: Arttu Kuivanen / Yle
  • Heinimaija Hirvonen

Pride-viikkoa juhlistava sateenkaariliputus on joutunut Maskussa toistuvan ilkivallan kohteeksi. Viimeisin kolmesta tuhotyöstä sattui kunnanjohtaja Miira Raiskilan mukaan perjantaiaamuna, kun osa lipuista hävisi kunnanviraston edestä henkilökunnan aamukahvitauon aikana.

Liput vietiin ja narut katkaistiin myös torstai-iltana. Maanantaina liputus ehti kestää vain tunteja ennen kuin liput poltettiin.

– Oloni on ollut aika surullinen, mutta samalla koen, että tässä ei auta kuin sisuuntua. Ilkivalta on merkki siitä, että yhdenvertaisuudesta viestimiselle on yhä tarvetta. Tätyy pitää suurempaa ääntä, Raiskila toteaa.

– Tällä hetkellä liput ovat vartioinnin kohteena ja turvakamerat käännettyinä niin, että mahdolliset uudet ilkivallan yritykset jäävät varmasti haaviin, hän jatkaa.

Raiskila kertoo tehneensä maanantaisesta lippujen polttamisesta poliisille rikosilmoituksen. Kahdesta jälkimmäisestä tapauksesta rikosilmoitukset ovat tekeillä. Yle Turku ei tavoittanut Lounais-Suomen poliisia asian vahvistamiseksi.

Liputus symboloi yhdenvertaisuutta

Pride-liputus kestää tämän viikon loppuun saakka. Huomenna lauantaina vietetään Suomen luonnon päivää ja tällöin Maskun virastotalon edessä liehuvat Suomen liput. Sunnuntaina kunnanjohtaja aikoo mennä henkilökohtaisesti kunnanviraston pihalle valvomaan, että liput saavat olla rauhassa.

– Kaikki halukkaat saavat tulla keskustelemaan kanssani joko Pride-liputuksesta tai mistä tahansa kuntaan liittyvästä asiasta. Olen paikalla koko liputuksen ajan kello 11–14.

Pride-liputuksella Maskun kunta haluaa Raiskilan mukaan kertoa olevansa yhdenvertainen ja turvallinen kaikille asukkaille riippumatta taustoista ja ominaisuuksista.

– Minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi joku käy sitä vastustamaan. Miksi jonkun ihmisarvo olisi vähäisempi kuin jonkun toisen? Tästä olen valmis keskustelemaan niin kauan kuin on tarvetta.

Maskun kunta osallistui ensimmäistä kertaa tänä vuonna Pride-liputukseen.