Tampereen vanhin pizzeria joutui yllättävien somehuhujen keskelle, vaikka mikään ei ole muuttunut vuosikymmeniin

Monille pizzerioiden asiakkaille voi tulla yllätyksenä, että puolivalmisteiden käyttö on ravintola-alalla yleistä. Tampereella kulttimaineen saavuttaneen Napolin pizzapohjien taikina on Fazerin valmistamaa.

Yksi syy valmistaikinan käyttöön on sen tasalaatuisuus, sanoo Napolin toimitusjohtaja Kalle Räsänen. Katso videolta Pizzeria Napolin lounasasiakkaiden reaktiot tietoon, että taikinaa ei ole tehty ravintolassa. Video: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle
  • Kirsi Matson-Mäkelä

Tampereen vanhin pizzeria on joutunut erikoisen somekeskustelun keskelle. Tarinan ytimessä on pizzataikinan alkuperä.

Facebookin Tampereen Puskaradio -ryhmässä huhuttiin, että ravintola olisi alkanut hiljattain käyttää valmistaikinaa. Pizzeria Napolin toimitusjohtaja Kalle Räsänen kertoo, että he ovat käyttäneet saman leipomon taikinaa reilut parikymmentä vuotta.

Pizzeria Napolin toimitusjohtaja Kalle Räsänen ravintolasalissa.
Vuonna 1979 perustetun ravintolan toiminta perustuu vahvaan perinteeseen. – Mitään raaka-aineita ei ole muutettu vuosikymmeniin. En uskaltaisi sitä tehdäkään, sanoo Pizzeria Napolin toimitusjohtaja Kalle Räsänen. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Valmistaikinan käyttöön siirryttiin ravintolassa jo 1980-luvun puolivälissä. Taikinapalloista käytetään alalla termiä pizzapulla.

– Olen yllättynyt ja hämmentynyt. Somekeskustelussa pidettiin suurena salaisuutena, että meillä on käytössä Fazerin pizzapullat, sanoo vuonna 1992 Pizzeria Napolin yrittäjänä aloittanut Räsänen.

Taikinasta on tullut tarina

Moni pizzeria markkinoi nykyään tuotteitaan itse tehdyllä pizzataikinalla. Taikinasta on tullut viime vuosina tarina kovasti kilpaillulla alalla.

Silti alalla on varsin yleistä käyttää suurista leipomoista pakasteena myytävää valmistaikinaa.

Tamperelaista perheyritystä pyörittävä Räsänen perustelee käytäntöä muun muassa elintarviketurvallisuudella. Pizzeria Napoli on toiminut vuodesta 1979 samoissa tiloissa. Keittiö on pieni, mutta pizzoja paistetaan vuodenajasta ja viikonpäivästä riippuen 300–600 päivässä.

– Meillä ei ole tiloja tehdä taikinaa itse tällaisia määriä. Tuntuu ihan loogiselta käyttää suomalaista leipomoa, Räsänen sanoo.

Pizzataikinapalloja sekä pizzapohjia jauhoisella työtasolla ja telineellä.
– Ostamme Fazerilta taikinan, jonka kohotamme itse yön yli. Leivomme sen sitten käsin, kuten vanhaan napolilaiseen tyyliin kuuluu. Käsityön osuus on erittäin suuri, kertoo Kalle Räsänen. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Ehkä työntekijöiden työtaakkaa on haluttu keventää ettei tarvitse leipoa taikinaa joka päivä ja monta kertaa. Kannattaa kysyä ravintolalta syistä miksi noin. He varmasti antavat oikeat vastaukset. Nämä vain arpomisia.

Keskustelua Facebookissa kommentoinut henkilö

Pizzapohjalla on väliä

Pizza, erityisesti pizzapohjan paksuus ja alkuperä, on monille herkuttelijoille intohimo, ja siihen suhtaudutaankin siten.

Kyllä huomaa, että Tampere on myös pizzakaupunki. Sen verran tunteellisia avautumisia, yhden ihmisen mielipiteen takia.

Keskustelua Facebookissa kommentoinut henkilö

Näin voi päätellä myös vilkkaasta somekeskustelusta siitä, onko Napolin taikina itse tehtyä vai ei. Facebook-ketjuun kertyi satoja kommentteja sekä puolesta että vastaan.

Eikös kaikissa paikoissa ole valmispohja? Kellä olisi aikaa vatkaamaan jauhoista jokaisen pizzan kohdalla?

Keskustelua Facebookissa kommentoinut henkilö

Kyselykierros Pizzeria Napolin lounasasiakkaiden keskuudessa kertoo samaa tarinaa. Vaikka tieto valmistaikinan käytöstä on ollut jo vuosien ajan näkyvissä ravintolan verkkosivuilla, mielikuva itse tehtävästä taikinasta on vahva.

– Ei mitään käryä, todennäköisesti pohja on tehty tuolla keittiössä. Varmaan joku hieno italialainen vastaus löytyy tuolta takaa, arvelee Jukka Estola. Tieto valmistaikinan käytöstä yllättää Estolan.

Mies syö pizzaa työkavereidensa kanssa Pizzeria Napolissa.
Lounaalle työkavereiden kanssa tullut Jukka Estola (vas.) oli yllättynyt kuullessaan, että Napolissa käytetään valmistaikinaa. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Jan ”Örkki” Yrlund kertoo käyneensä Pizzeria Napolissa jo vuosia. Vakioasiakas on yllättynyt, että ravintolassa on käytetty valmistaikinaa tiettävästi jo vuodesta 1986.

– Olisi voinut kuvitella että ne tehdään tässä paikan päällä. Mutta ei se mitään, hyvää se on.

Muusikko Jan ”Örkki” Yrlund syömässä pizzaa Pizzeria Napolissa.
Jan ”Örkki” Yrlund kertoo valitsevansa pizzan päälle vegaanisia täytteitä. Kuva: Kirsi Matson-Mäkelä / Yle

Mitä ravintoloitsija ajattelee, voiko asiakas kokea tulevansa harhautetuksi?

– Toivon, ettei kukaan ole kokenut sitä tällä tavalla. Alihankinta ja yhteistyökumppaneiden käyttäminen on hyvin yleistä ravintola-alalla, sanoo toimitusjohtaja Räsänen.

Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi myöntää, ettei heillä ole tietoa, miten paljon ravintolat käyttävät puolivalmisteita.

– Ravintoloita on Suomessa yli 12 000. Sellaista dataa emme pysty keräämään.

Pizzeria Napolissa käytetään Fazerin taikinaa. Fazer Leipomoiden Suomen viestintäjohtaja Tarja Kuusela kertoo, että heidän pizzataikinamyyntinsä on kasvussa.

– Pizzaa on nykyisin tarjolla melkein jokaisessa ruokapaikassa. Valmis taikina on hyvä vaihtoehto, sanoo Kuusela.

Millaisia ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta maanantai-iltaan klo 23:een saakka.