Yritysjohtaja Elon Musk sanoo valmistelevansa omistamansa X-viestipalvelun (ent. Twitter) siirtämistä kokonaan maksumuurin taakse.
Asia nousi esiin, kun Musk keskusteli eilen maanantaina Israelin pääministerin Benjamin Netanyahun kanssa tekoälyn mahdollisuuksista.
– Olemme valmistelemassa pientä maksuvaatimusta järjestelmän käytöstä, Musk kertoi.
Hän ei täsmentänyt maksun suuruutta tai muutoksen aikataulua.
Musk perustelee maksullisuutta robottitilien eli bottien ongelmalla, josta on puhunut aiemminkin. Ainoa keino niiden välttämiseen olisi Muskin mukaan tunnistautuminen, mikä edellyttää maksullisuutta.
– Tämä on pidempi keskustelu, mutta näkemykseni mukaan tämä on tosiasiassa ainoa puolustuskeino bottiarmeijaa vastaan, hän sanoi Britannian yleisradion BBC:n mukaan.
X on talousvaikeuksissa
X tarjoaa jo nyt kehittyneemmän, maksullisen version nimeltä X Premium. Sen hinta vaihtelee maittain. Suomessa hinta on käyttöjärjestelmästä riippuen 9,92–11 euroa kuukaudessa.
Keskustelussa Netanyahun kanssa Musk antoi ymmärtää, että hän yrittää saada uuden maksumuurin halvemmaksi.
– Haemme alemman tason hinnoittelua. Haluamme, että kyse olisi vain pienistä rahoista.
X on samaan aikaan talousvaikeuksissa. X/Twitterin mainostulot ovat vähentyneet puoleen sen jälkeen, kun Musk osti yhtiön viime vuonna.
Elon Musk on tällä hetkellä maailman rikkain mies. Hän omistaa X:n ohella muun muassa sähköautoyhtiö Teslan ja avaruusraketteja valmistavan ja avaruusmatkoja myyvän SpaceX:n.