Vuoden 2024 budjetti muuttaa monen kansalaisen elämää. Työssäkäyvien verotusta kevennetään, ja sosiaaliturvaan suunnitellaan isoja leikkauksia. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, koska moni ihminen voi samaan aikaan kuulua ryhmään, jolta leikataan ja jonka veroja kevennetään.
Maalari Jonny Björkholm kertoo, että hänen perheensä menettää hallituksen päätösten seurauksena rahaa. Hänen vaimonsa opiskelee ammattikorkeakoulussa, joten perhe saa asumislisää. Nyt sitä ollaan leikkaamassa.
– Kyllä vähän hirvittää. Tuo opintotukikin on ammattikorkeakoulussa niin onnetonta, Björkholm sanoo.
Hän arvioi, että jatkossa kaksilapsisella perheellä ei ole rahaa muuhun kuin välttämättömiin kuluihin. Hän ei oikein keksi, mistä säästäisi. Tilannetta ei helpota se, että kaupungin vuokra-asunnossa asuvan perheen vuokraan on tulossa korotus.
– Kyllä tässä ihmiset tulevat olemaan nälissään. On minulla kyllä tuossa vyötäröllä vähän varaa kaventaa, mutta kaikilla ei ole, Björkholm sanoo.
Björkholm on myös huolissaan työtilanteestaan, koska hänellä on työsopimus vain tammikuuhun saakka, eikä jatkosta ole tietoa. Rakennusalan heikot näkymät huolestuttavat.
– Viime talvi oli tosi tiukkaa, vaikka ei ollut vielä mitään leikkauksia tehty. Vaimo oli opiskelija ja minä töissä, niin kyllä se oli tosi tiukkaa silti. Voi olla että tulevasta talvesta tulee vielä astetta tiukempi, hän pohtii.
”On tehtävä vaikeita päätöksiä”
Myös maalarimestari Marko Tauriainen joutuu kärsimään hallituksen päätöksistä, koska hän odottaa jäävänsä työttömäksi muutaman kuukauden kuluttua
Hallitus on päättänyt porrastaa ansiosidonnaista työttömyysrahaa niin, että kahdeksan viikon työttömyyden jälkeen rahasta leikkautuu 20 prosenttia. Uudistus on tulossa voimaan ensi vuoden syyskuussa.
Jo nyt hän on joutunut tinkimään monesta, joten on vaikeaa arvioita, miten rahat riittävät työttömänä.
– Piti jo viime talvena tinkiä hyvästä ruuasta ja autoilu piti jättää kokonaan pois. Ja silloin olin sentään töissä, Tauriainen sanoo.
Yksin omakotitalossa asuva Tauriainen on huolissaan myös sähkön hinnan ja asuntolainan korkojen kehityksestä.
– Ensi talven sähkölaskut taas pelottaa.
Hän pitää lämpötilan 16 asteessa ja lopettanut TV:n katselun säästääkseen sähköä, mutta silti on ollut tiukkaa.
Hallituksen päätöksille löytyy kuitenkin ymmärrystä.
– Ymmärrän, että tällaisessa tilanteessa on tehtävä vaikeita päätöksiä. Pieni- ja keskituloisten verotusta pitäisi keventää lisää. Ihmiset kyllä käyttäisivät rahaa, jos sitä olisi, ja kulutuksesta tulisi verohyötyjä, hän pohtii.
”Lyhytnäköistä”
Suunnitteleva insinööri, projektipäällikkönä työskentelevä Anna Jokinen arvioi kuuluvansa hallituksen päätöksistä hyötyviin. Jokinen on sairauslomalla työstään, mutta palatessaan töihin hänen veronsa kevenevät hieman.
– En usko, että veronkevennykset muuttavat minun elämääni mitenkään, koska kyse ei ole suurista summista, Jokinen sanoo.
Vaikka Jokinen kuuluu hallituksen päätöksistä hyötyviin, hänen mielestään veronkevennykset olisi voinut jättää tekemättä, koska Suomessa on ihmisiä, jotka tarvitsevat rahaa häntä kipeämmin.
– Lyhytnäköistä, Jokinen kuvailee hallituksen poliittisia päätöksiä.
Journalismia opiskeleva Fanni Turunen menettää rahaa, kun hallitus on leikkaamssa asumislisää ja jäädyttää opintotuen indeksikorotukset.
– Kyllä huolettaa. Olen töissäkin, mutta sen verran vähillä tunneilla ja pienellä palkalla, että veronkevennyksiä ei tule, koska veroprosentti on jo nyt nollassa. Eihän se lohduta, että suurituloiset saa veronkevennyksiä, Turunen kertoo.
Turunen pitää ongelmallisena, että opiskelu on jo nyt pitkälti lainapainotteista. Hän arvioi, että moni ei edes halua jatkossa opiskella, koska se on taloudellisesti niin tiukkaa, ja opintolainoja joutuu maksamaan pitkään. Lisäongelmia Turuselle, ja muillekin opintolainaa ottaneille, ovat opintolainojen kohonneet korot.
Valtaosa opintolainoista on sidottu 12 kuukauden euriboriin, joka on kohonnut jo yli neljään prosenttiin.
Työtön menettää tukia
Hallituksen suunnittelemat leikkaukset vaikuttavat merkittävästi työttömiin. Sosiaali- ja terveysalojen kattojärjestön Sosten tekemät laskelmat paljastavat, että esimerkiksi yksin Jyväskylässä asuva työtön menettää noin 12 prosenttia nettotuloistaan.
Soste laski, että yksinasuvan, noin 1 515 euroa kuukaudessa ansiosidonnaista päivärahaa ja asumistukea saavan työttömän kuukausitulojen lasku on miltei 189 euroa. Vähennys on noin 14 prosenttia. Esimerkkitapauksessa rahaa jäisi asumismenojen jälkeen noin 623 euroa, kun hallituksen suunnittelemat leikkurit ovat voimassa.
Peruspäivärahalla elävän, asumistukea ja toimeentulotukea saavan työttömän tulot nousevat 7,15 euroa eli 0,7 prosenttia. Vaikka asumistukeen tulee leikkaus, toimeentulotukeen tulee korotus. Tällä hetkellä asumismenojen jälkeen hänelle jää noin 555 euroa kuukaudessa.
Perhe voi menettää jopa satoja euroja
Helsingissä asuva perhe, jossa on kaksi ansiosidonnaisella päivärahalla työttömänä olevaa aikuista, joista toisella on osa-aikatyö ja perheessä yksi alle 10-vuotias ja yksi yli 10-vuotias lapsi, menettäisi Sosten laskelmien mukaan noin 433 euroa kuukaudessa, mikä on 12,7 prosenttia.
Esimerkkitapauksessa toinen aikuisista tekee osa-aikatyötä, josta tulee 800 euroa kuukaudessa palkkaa. Ansiotuloveroon tuleva kevennys tuo perheen osa-aikatyötä tekevälle ensi vuonna 29 euroa lisää rahaa.
Vaikka verotuksen kevenemisestä perhe saa lisää rahaa, kokonaisuudessaan hallituksen päätökset köyhdyttävät perhettä, koska työttömyyspäivärahat leikkautuvat ja asumistukeen tulee leikkaus. Tulevaisuudessa perheelle jää yhteensä noin 1 959 euroa rahaa asumismenojen jälkeen kuukausittain.
Jos taas vastaavanlainen perhe saa työttömänä 984 euron suuruista peruspäivärahaa ja toinen aikuinen on osa-aikaisesti töissä, perhe menettää noin 9 euroa kuukaudessa eli 0,3 prosenttia tuloistaan.
Perheen peruspäivärahaan ja asumistukeen suunnitellaan leikkauksia, joten perheen aikuinen, jolla ei ole osa-aikatyötä, saa merkittävästi enemmän toimeentulotukea. Hallituksen suunnittelemien leikkausten jälkeen tällaiselle perheelle jää noin 1 877 euroa kuukaudessa asumiskustannusten jälkeen.
Pienipalkkaiset menettävät rahaa
Helsingissä yksin asuva 1 500 euroa kuukaudessa palkkaa saava menettää hallituksen toimien seurauksena Sosten laskelmien mukaan vajaat 204 euroa, joka on 12,2 prosenttia. Palkkaa tulee verokevennyksen myötä 54 euroa enemmän, mutta asumistuen leikkaus on noin 207 euroa kuukausittain. Jatkossa hänelle jää asumismenojen jälkeen 804 euroa.
Vastaavassa tilanteessa Jyväskylässä elävä menettää 175 euroa kuukaudessa, mikä on 11,2 prosenttia. Erotus on helsinkiläistä pienempi, koska asumistuki on alun perinkin pienempi ja näin ollen prosentuaalinen leikkaus hieman pienempi. Hänelle jää asumiskulujen jälkeen kuukausittain noin 889 euroa.
Hyvätuloiset saavat suurimmat verokevennykset
Keskituloisen 3 840 euroa kuukaudessa ansaitsevan palkansaajan verotus kevenee 0,6 prosenttiyksikköä hallituksen veroratkaisujen seurauksena. Tämä tarkoittaa, että hänelle jää ensi vuonna käteen palkastaan 280 euroa vuodessa enemmän kuin ennen, Veronmaksajien keskusliitto kertoo.
Pienipalkkaisen 2 000 euroa ansaitsevan verotus kevenee 0,9 prosenttiyksikköä ja hyväpalkkaisen 8 000 euroa ansaitsevan 0,6 prosenttiyksikköä. Suurimmillaan verokevennys on 14 000 euron kuukausituloilla 1,2 prosenttiyksikköä.
Tästä voit katsoa, miten hallituksen ehdotukset vaikuttavat veroosi.