Kaakkuriin tavoiteltu iso liikealue pyritään toteuttamaan suunniteltua pienempänä. Tontin koko, ja sen rakennusoikeus ovat puolittuneet viitasammakkoesiintymän takia.
Rauhoitettu viitasammakko kuuluu EU:n luontodirektiivin mukaisiin eläinlajeihin, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on Suomen luonnonsuojelulain perusteella kielletty.
Moottoritien Kaakkurin liittymän tuntumaan näkyvälle paikalle oli alun perin tulossa rakennusoikeutta 37 000 kerrosneliötä, mutta nyt rakennusala on puolittumassa 18 000 neliöön.
Viitasammakko ei ole vetänyt kohdetta kehittävän Tekovan Pohjois-Suomen aluejohtaja Pekka Heikkilän mieltä matalaksi.
– Fiilikset on toisaalta positiiviset, kun suunniteltua 30 000 kerrosneliön kohdetta voisi olla tässä markkinatilanteessa haastavaa saada liikkeelle, mutta toisaalta tämä supistaa meidän potentiaalista rakentamisalaa.
Heikkilä on kuitenkin tyytyväinen miten asiat ovat kehittyneet, ja pienentyneen kohteen herättämään asiakaskiinnostukseen.
Jotain muuta kuin uusi autokauppa
Kaakkurin kohdetta kehittävä Tekova-yhtiö suunnitteli vielä viime vuonna tontille noin 30 000 kerrosneliön suuruista kaupan keskittymää. Nyt suunnitelmissa on rakentaa kaksi 5 000 rakennusneliön liiketilaa, mutta vielä kolmaskin saman kokoinen kohde on mahdollista, kertoo toimi- ja liiketiloja rakentavan Tekovan aluejohtaja Pekka Heikkilä.
Kaakkurin tontti on tarkoitettu tilaa vaativalle erikoistavaran kaupalle, kuten esimerkiksi autoille, rauta-, rakennus- ja puutarhatarvikkeille, kodinkoneille tai huonekaluille. Lähistöllä on jo uusi autokaupan keskittymä, mutta Heikkilän mukaan uutta autokauppaa ei ainakaan tällä hetkellä ole suunnitteilla. Muuta hän ei oikein voi tulevasta toiminnasta kertoa keskeneräisten neuvottelujen takia.
– Alueella on jo aika paljon ajoneuvomyyntiä, mutta kyllä meidän ensisijaisena tavoitteena on rakentaa sinne toisentyyppistä tilaa, joka lisäisi alueen palvelutarjontaa.
Tekovan tavoitteena on päästä rakentamaan Kaakkurissa ensi kevään aikana.