Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Yle kertoi viime viikolla, kuinka Tampereen vanhin pizzeria joutui yllättävien somehuhujen keskelle. Tarinan ytimessä oli pizzataikinan alkuperä.
Facebookin Tampereen Puskaradio -ryhmässä huhuttiin, että ravintola olisi alkanut hiljattain käyttää valmistaikinaa. Tosiasiassa pizzeria on käyttänyt saman leipomon taikinaa jo yli 20 vuotta.
Suomen Yrittäjien sosiaalisen median asiantuntija Lotta Tammelin sanoo, että sosiaalinen media on tehokas viestinviejä – hyvässä ja pahassa. Tammelinin mukaan pienille yrityksille somemyrskyn keskelle joutuminen on toisinaan kova paikka. Myrsky voi aiheuttaa myös tulonmenetyksiä.
– Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös henkisistä vahingoista. Tällainen voi olla hyvin uuvuttavaa. Lisäksi kohujen selvittely vie aikaa varsinaiselta työnteolta, joka taas voi vaikuttaa kassavirtaan.
Nolaaminen on nettikiusaamista
Julkinen nolaaminen, valheellisen tiedon levittäminen ja ilkeä kommentointi on nettikiusaamista, josta usein on kyse somen kohahduksissa, sanoo Tammelin.
Osa nettikiusaamistapauksista tulee myös Suomen Yrittäjien tietoon. Tammelinin mukaan ilmiö yleistyy ja muuttuu koko ajan pahemmaksi.
– Kaikissa yrityksissä ei ole viestinnän asiantuntijaa, joka olisi apuna esimerkiksi kriisiviestinnässä, jos joku ikävä mylly lähtee somessa pyörimään.
Viime vuoden loppupuolella yrittäjäjärjestön teettämän gallupin mukaan nettikiusaamista oli kokenut yhdeksän prosenttia vastaajista. Noin kolmasosa heistä kertoi tästä aiheutuneen taloudellista vahinkoa yritystoiminnalle. Kyselyyn vastasi yli tuhat pk-yrityksen edustajaa.
Jos haluat kertoa oman tarinasi somehuhuista, voit tehdä sen alla olevalla lomakkeella. Keräämme vastauksia tiistaihin 26.9. saakka.