Turkulainen festivaalijärjestäjä United Festivals teki ennätystuloksen

Yhtiö kertoo tiedotteessaan tehneensä kuluneen vuoden aikana parhaan liikevoittonsa. United Festivals järjesti kesällä yhdeksän festivaalia, joista valtaosa Varsinais-Suomessa.

Yleisöjoukkoa festivaaleilla.
Turun keskustassa järjestettävä DBTL-festivaali keräsi 28 000 festivaalivierasta tänä kesänä. Kuva: Johanna Manu / Yle
  • Johanna Lehtola

Festivaalijärjestäjä United Festivals kertoo tehneensä ennätyshyvän tuloksen kesän festivaaleista.

Turkulainen yhtiö kertoo kerryttäneensä liikevaihtoa tänä vuonna noin kuusi miljoona euroa ja liikevoitto on yhtiön paras. Liikevoiton lukemaa yhtiö ei tiedotteessaan kerro.

United Festival järjesti kesällä kaikkiaan yhdeksän festivaalia, joista valtaosa Varsinais-Suomessa. Festivaaleja järjestettiin Turussa, Salossa, Uudessakaupungissa, Naantalissa, Vihdissä, Forssassa, Liedossa, Raisiossa ja Laitilassa. Tapahtumissa kävi tiedotteen mukaan kesän aikana lähes 90 000 kävijää.

Yhtiö kertoo valmistelevansa jo ensi kesän festivaaleja.