Pohjois-Pohjanmaalla on vireillä ja rakenteilla useita teollisen kokoluokan biokaasulaitoksia.
Oulussa Gasum laajentaa tulevana talvena nykyistä laitostaan Ruskossa, missä myös Kiertokaari-yhtiöllä on oma suunnitelmansa.
Kalajoella keskuspuhdistamon yhteyteen kaavaillaan biokaasulaitosta, joka hyödyntäisi muun muassa biojätteitä ja puhdistamolietettä. Lisäksi raaka-ainetta kaasu- ja lannoitetuotantoon tulisi maataloudesta, turkistarhoilta ja rehuteollisuudesta.
Pyhännällä puolestaan on käynnistymässä yli viiden miljoonan euron hanke, jossa biokaasua tehtäisiin elintarviketeollisuuden jätteistä ja maatalouden pelto- ja lieteaineksista.
Käyttökohteet löytyvät paikallisesta teollisuudesta ja lämmöntuotannosta, kertoo Latvaenergian toimitusjohtaja Pekka Kemppainen.
Haapaveden bioetanolilaitos olisi myös iso biokaasun tuottaja.
Pyhäjärvellä rakennetaan liikennekäyttöön kaasua tuottavaa laitosta, jonka harjannostajaisia vietetään lauantaina. Muhoksella puolestaan on valmistumassa Viskaalin tilan iso biokaasuinvestointi, ja Raahen Vihannissa Pohjolan Peruna saa oman kaasulaitoksensa käyttöön talvella. Lisäksi Pudasjärven ja Ranuan seudulla on käynnissä 14 maatilayrittäjän biokaasuhanke, jonka tiimoilta viikonloppuna pidetään kaasuyhtiön perustava kokous.
Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.