Trooppisen myrskyn silmä osui New Yorkiin – 130 milliä satanut päivässä ja paljon lisää on tulossa

Suuri osa kaupungin metroliikenteestä on pysäytetty ja lentoliikenne takkuilee.

Kaatosade peitti New Yorkin tulvan alle.
  • Yrjö Kokkonen

New Yorkin suurkaupunki on tulvan vallassa. Sadesää on vallinnut kaupungin alueella jo viikon, mutta tänään perjantaina vettä on tullut jatkuvasti kaatamalla.

Iltapäivään mennessä vettä oli satanut 130 millimetriä. Iltapäivän ja illan aikana vettä voi tulla lisää vielä 180 milliä, varoittaa osavaltion kuvernööri Kathy Hochul.

New Yorkin sateet johtuvat Ophelia-nimisen trooppisen myrskyn jäänteistä, jotka osuvat juuri kaupungin kohdalle. Ophelia vaikuttaa New Yorkin alueella koko viikonlopun, kertoo Wunderground-sääsivuston ennuste.

Sateita on ollut muuallakin, kuten Bostonissa, mutta selvästi New Yorkia vähemmän. Alavalla maalla sijaitsevat alueet, kuten Hoboken ja New Jersey kärsivät tulvista.

Suurkaupungin kadut ovat muuttuneet lainehtiviksi järviksi. Osa metroliikenteestä on katkaistu ja toimivillakin on viivästyksiä. Myös osa lähijunalinjoista on pysäytetty. Lentoliikenne LaGuardian kentällä on ollut ajoittain pysäytettynä veden tulvittua tankkausalueelle.

Kuvernööri Hochul varoittaa, että kaupunkilaiset joutuvat tottumaan poikkeussäihin ilmaston muuttuessa.

– Kun planeetta lämpenee, myrskyjä muodostuu yhä vain kuumemmassa ilmastossa, mikä säätieteilijöiden mukaan tekee poikkeukselliset sademäärät yhä yleisemmiksi, Hochul sanoi NY1-uutiskanavan haastattelussa.

Lähteet: AP, Reuters

Juttua korjattu 30.9. kello 9:25: Hochul on New Yorkin osavaltion kuvernööri, ei kaupungin. Poistettu naapurikaupunki, Boston ja New York eivät ole naapurikaupunkeja. Poistettu taajama Hoboken ja New Jersey, lisätty alueiksi.