Länsimaat ovat Venäjän hyökättyä Ukrainaan vannoneet tukeaan Ukrainalle.
– Suomi seisoo Ukrainan rinnalla niin pitkään kuin on tarve, ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) sanoi tänään Ukrainassa.
EU:n ulkoministerit pitivät maanantaina epävirallisen kokouksen Kiovassa näyttääkseen tukeaan Ukrainalle. Tuki on vahvaa ja pitkäjänteistä, Valtonen lupasi.
Samaan aikaan Ukrainan tukijoiden rintama säröilee, mikä aiheuttaa väristyksiä Ukrainassa, Euroopan unionissa ja Natossa. Ja erityisesti Naton itäreunan maissa.
– Olemme vaarallisessa risteyksessä. Jos ei tehdä kunnon sitoumuksia, voi herätä epäily, olemmeko tosissamme, Liettuan ulkoministeri Gabrielius Landsbergis sanoi ennen kokousta.
Yhtenäisyyttä tarvittaisiin sotilaalliseen ja rahalliseen tukeen sekä EU:n laajentumissuunnitelmiin.
Länsi on tukenut Ukrainaa luovuttamalla aseita sodan alusta lähtien. Tuesta on ollut Ukrainalle huomattavaa hyötyä, mutta silti sen vastahyökkäys etenee takerrellen. Tähän mennessä annettu apu on riittänyt siihen, että Ukraina on kyennyt puolustautumaan. Se ei näytä riittävän siihen, että Ukraina pystyisi voittamaan sodan.
Avusta päättäminen on kestänyt länneltä välillä pitkään sotatilanne huomioiden. Esimerkiksi ammusten tarve on loputon, eikä länsi ole saanut omaa lisätuotantoaan vielä käyntiin.
Euroopan pitäisi pystyä tarjoamaan Venäjän ja EU-maiden välissä oleville valtiolle reitti EU:n jäseneksi. Näin Eurooppa voisi yrittää taata sen, että ne eivät joutuisi Venäjän vaikutusyritysten alaisiksi vaan olisivat mielummin Euroopan kyljessä.
Yhteisen viestin uskottavuutta kyseenalaistavat useiden Naton reunavaltioiden johtajien puheet. Myös Yhdysvaltain presidentinvaaleista kupliva epävarmuus aiheuttaa huolia EU:ssa ja Natossa.
Ensimmäisen sysäyksen nyt kuultaviin soraääniin toi kiistely siitä, saako ukrainalaista viljaa tuoda Eurooppaan.
Kolmen maan vaalit sotkevat lännen yhtenäisyyspuheita
Ukrainan vilja alkoi virrata markkinoille Euroopan kautta, koska Venäjä on tehnyt Mustanmeren vientireitistä liian vaarallisen. Useat Itä-Euroopan maat pelkäsivät halvan viljan vievän leivän eurooppalaisilta viljelijöiltä. Komissio asetti väliaikaisen tuontikiellon.
Puola, Unkari ja Slovakia kuitenkin jatkoivat vientikieltoa omin päin. Juuri nämä kolme valtiota ovat olleet viime viikot äänessä.
Unkarilla on pitkin matkaa ollut vastaansanomista Ukrainan avustamisesta. Se on kuitenkin pysynyt yhteisessä Naton linjassa. Viime viikolla pääministeri Viktor Orbán uhkasi lopettaa sotaa käyvän Ukrainan auttamisen, jos Ukraina ei takaa parempia oikeuksia unkarilaiselle vähemmistölle.
Puola on uhannut lopettaa Ukrainan aseavun. Pääministeri Mateusz Morawiecki sanoi, ettei maa enää anna aseita Ukrainalle, sillä Puolan on huolehdittava omasta puolustuksestaan. Myöhemmin maan presidentti Andrzej Duda korjasi, että kyse oli vain modernista aseistuksesta, jota Puola hankkii itselleen.
Slovakian viikonlopun vaalien voittaja Robert Fico on uhannut, että aseapu päättyy täysin. Hän sanoi voittopuheessaan, että Slovakialla on suurempia ongelmia kuin Ukraina.
Myös Yhdysvalloissa Ukrainan auttaminen on kyseenalaistettu. Lauantaina kongressi sai sovittua tilapäisestä budjetista muutamiksi seuraaviksi viikoiksi. Siitä kuitenkin puuttui Ukrainan tuki, josta joudutaan äänestämään erikseen. Edustajien enemmistön arvioidaan olevan tuen puolesta.
Miksi soraääniä kuullaan juuri nyt?
Yhdistävä tekijä mainituissa maissa on, että vallassa tai merkittävässä asemassa on populististeja. He käyttävät ulkopolitiikkaa yhtenä pelimerkkinään.
Kolmessa näistä maista käydään tai on juuri käyty vaalitaistelua.
Slovakiassa vaalit päättyivät Venäjä-myönteisen populistipuolue Smerin voittoon. Puolan vaalit ovat vajaan kahden viikon päästä, ja valtapuolue Laki ja oikeus yrittää uusia vaalivoittonsa.
Yhdysvaltojen vaaleihin on vielä yli vuosi, mutta trumpistien vaalitaistelu ja johtoasema gallupeissa sekoittaa asetelmia jo nyt.
Ukrainaa tukeva länsi on toistanut muutamia ydinlauseita: Ensinnäkin Ukrainaa tuetaan yhdessä niin kauan kuin on tarve. Venäjä ei saa voittaa sotaa, sillä seuraavaksi kohteena olisi jokin toinen valtio. Venäjän käyttämää ydinaseilla pelottelua ei saa säikähtää.
Lännen yhtenäisyyden säröt ja niillä spekulointi voivat hyödyttää Venäjää. Siksi esimerkiksi ulkoministeri Elina Valtonen vakuutti tuen jatkuvan vahvana kaikesta huolimatta.
Jos Puola todella lopettaisi aseavun, muut joutuisivat antamaan aseita huomattavasti nykyistä enemmän.
Yhdysvaltain tuen päättyminen sodan ollessa kesken olisi tilanne, jota Nato tai EU eivät haluaisi nähdä, mutta johon niiden on varauduttava.
Ukrainan tukeminen on kallista, eikä sodan loppua näy.
Korjattu kello 2.10. klo 23.04 Viktor Orbánin nimen kirjoitusasu ja rooli Unkarin presidentistä pääministeriksi ja 3.10. klo 15.30 samat korjaukset videoon, videossa muutettu myös unkarinkieliset unkarilaiseksi.
Mitä ajatuksia artikkeli herättää? Aiheesta voi keskustella tiistaihin 3. lokakuuta klo 23 saakka.