Tena-tuotteita kuljettavan yrityksen tietomurto koskee Siun soten alueella tuhansia ihmisiä – asian selvittely on edelleen kesken

Vaarantuneissa henkilötiedoissa on esimerkiksi asiakkaiden nimiä ja osoitteita.

Kaksi vanhusta istuu ruokapöydän ääressä takaapäin kuvattuna palvelutalossa.
Tietomurron kohteeksi joutui yritys, joka kuljettaa muun muassa koteihin inkontinenssi- ja diabetestarvikkeita. Kuvituskuva. Kuva: Ari Haimakainen / Yle
  • Laura Kosonen

Siun sote selvittää parhaillaan, kuinka laajasti Tena-tuotteisiin liittyvä tietomurto koskee hyvinvointialueen asukkaita Pohjois-Karjalassa.

– Asia koskee todennäköisesti tuhansia ihmisiä, sanoo turvallisuuspäällikkö Pekka Nevalainen Siun sotelta.

Asian selvittäminen on monimutkaista, sillä tietomurto on tapahtunut Siun soten sopimuskumppanin alihankkijan järjestelmään. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan Siun sote aikoo olla kirjeitse yhteydessä asiakkaisiin, joita asia koskee.

Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetusta hoitaneeseen Westlog-yhtiöön kohdistunut kyberhyökkäys on voinut vaarantaa yhteensä kymmenientuhansien ihmisten henkilötiedot Suomessa. Yritys toimittaa inkontinenssi- sekä diabetestuotteita asiakkaille kotiin tai palveluasumisen yksikköön.

Vaarantuneissa henkilötiedoissa on esimerkiksi asiakkaiden nimiä ja osoitteita. Riskinä on, että henkilötietoja voidaan käyttää väärin muissa palveluissa tai että niiden avulla tehdään huijausyrityksiä.

Toistaiseksi huijausyrityksiä ei ole Siun soten tiedossa.

– Jos epäilee, että omia henkilötietoja on käytetty väärin, on otettava yhteys poliisiin, Pekka Nevalainen neuvoo.